Sellaista elämä on...

Onpa leppoisa olo ja kulunut viikko mennyt nopeasti. Etukäteen odotin sitä vähän huolestuneena, sillä H. lähti kotona käymään ja olin taas jenkkileskenä. Yllättävän paljon sitä toista kuitenkin aina ikävöi, vaikka sinänsä kahdeksan päivää ei niin hirveän pitkä aika olekaan. No, hyvä merkki kai sekin.

Viimeiset kuukaudet olen kieltämättä ollut aika stressaantunut, mutta ainakin tänä iltana on minulla yllättävänkin hyvä olo. Ehkä olen vieläkin eilisestä työpaikan sählysessiosta endorfiini-humalassa. Suurin osa päivästä sujui hyvin, mutta nyt illan tullen kynän pitäminenkin on osoittanut haastavaksi, kun käsivartta myöten on taas tullut paikannettua lihaksia, joiden olemassaolosta minulla ei aiemmin ole ollut hajuakaan.

Vähän ristiriitaista, että vaikka tällä viikolla on tullut tehtyä niin paljon, on olo kuitenkin levollinen. Liikunnan lisäksi olen toteuttanut varapuheenjohtajan rooliani eräässä hallituksessa, käynyt tervehtimässä sairasta ystävää, siivonnut, käynyt sukutapaamisessa, järjestänyt kirjahyllyt, nähnyt ystäviä ja laittanut ruokaa (mitä siis ikävä kyllä nykyään harvoin  teen, toisen puoliskoni käytännössä ollessa keittiön hyväntahtoinen hallitsija!).  Tämä kaikki siis töiden ohella. Aloitin viimekesäisen inspiroitumiseni seurauksena myös uuden harrastuksen, tällä kertaa kuvankäsittelyn maailmaan tutustuen. Tänään oli ensimmäinen tunti ja siellä oli kyllä vähintään yhtä mukavaa kuin elokuun kurssilla!

Kaikki tämä johtuu varmasti osittain päätöksestäni aktiivisesti kehittää elämääni ja itseäni. Oma alituinen alakuloisuuteni rupesi ärsyttämään minua ja päätin, että asialle on edes yritettävä tehdä jotain. Sain mallia suunnitelmiini seuraamastani Art of Non-Conformity -blogista, missä blogin kirjoittaja Chris Guillebeau on sangen yksityiskohtaisesti havainnollistanut omia maailmanvalloitussuunnitelmiaan. Aluksi tuntui oudolta miettiä omaa elämäänsä excel-taulukon äärellä, mutta loppujen lopuksi minusta tuntuu, että se osoittautui aika hyväksi tavaksi jäsentää omia toiveitaan ja tavoitteitaan. Täytyy tässä vuoden varrella seurailla, miten projekti (ja prosessi) etenee, mutta ainakin se on lähtenyt käyntiin hyvin. 

Loppuun vielä lohdullisia sanoja ja elämänviisauksia taas Junnu Vainion terveisten muodossa. Sellaista elämä on.

Scrabble - lomatunnelman luoja

Tulin juuri kotiin kauniilta Tapaninpäivän iltakävelyltä lumisessa Töölössä. Vietettyämme joulunpyhät suurimmalta osin sisätiloissa, ajattelimme H:n kanssa, että pieni pyrähdys voisi tehdä hyvää. Käytännössä tämä tarkoitti, että kävelimme kulmakunnan ainoaan avoinna olevaan kapakkaan, vietimme pari tuntia St. Urho's Pubissa Scrabblea pelaten, ja sitten kävelin kotiin H:n vielä mennessä hetkeksi töihin.

Kai kaikilla pareilla on omat juttunsa, ja meillä yksi niistä on ehdottomasti Scrabble. Olemme pelanneet Scrabblea junassa ja lentokoneessa, Kaliforniassa ja Keskilännessä, Nizzan kahviloissa ja Helsingin kuppiloissa sekä kotikeittiössä. En muista tarkalleen, mistä se sai alkunsa, mutta kun vähän ennen ensimmäistä yhteistä jouluamme näin matkaversion kyseisestä pelistä eräässä kaupassa, tiesin heti, että siinä olisi täydellinen joululahja uudelle rakkaalleni. Se sai ympärilleen hienon kääreen siitä kummallisesta täytepaperista, jota hienot kaupat käyttävät puolityhjien paperiostoskassien täytteenä ulkomailla. Leopardikuosiin paketoitu peli oli heti hitti, ja on ollut kovassa käytössä aina siitä asti.

Scrabble-peli symboloi suhdettamme muutenkin hyvin. Pidämme molemmat kielistä ja kieltenopiskelusta ja monikieliseen suhteeseemme peli sopii loistavasti. Pelaamme pelin englanninkielistä versiota ja usein pelin seurauksena toisaalta oma sanavarastoni laajentuu ja toisaalta H. joutuu/saa ajoittain haastaa oman käsityksensä äidinkielestään minun yrittäessäni keksiä kielitieteellisesti pitäviä perusteita joillekin sanaluomuksilleni. Pelin tuoksinassa myös luonteemme tulevat hyvin esille. Ensimmäiset pari-kolme kuukautta minä hävisin pelin aina. Vaikka olen iästäni huolimatta edelleenkin erittäin lapsellinen häviäjä, eivät häviöt tuolloin minua haitanneet. Pelit olivat tasaisia ja minulle riitti, että sain briljeerata hienoilla sanarakennelmilla, vaikkei niistä pisteitä olisikaan tullut. Selitin häviöt myös sillä, ettei englanti ole äidinkieleni. Nyt strategisen pelisilmäni kehityttyä olen kuitenkin todennut, ettei äidinkielisyydellä ole niin väliä, vaan taktikointi on tärkeää. Taktikoinnista on puolestaan seurannut, ettei peli edustakaan minulle enää pelkkää sanaleikkiä ja olen oivaltanut, että oikeudenmukaisuuden periaatteen vastaisesti parhaita sanoja keksivä pelaaja ei aina voitakaan; mikä järkytys!

Kaikkeen pelien ja häviöiden aiheuttamaan kiihtymykseeni ja olotiloihin, joita voisi jopa lieväksi suuttumukseksi kutsua, H. kuitenkin suhtautuu suurella ymmärryksellä, ja ei-ärsyttävällä huvittuneisuudella. Tämä kuvaa muutenkin hyvin hänen luonnettaan. Vieläkään emme ole oikein mistään suoranaisesti tapelleet. Tästä minun on kyllä rehellisesti sanottuna annettava kaikki kunnia toiselle puoliskolleni. Olen onnekseni onnistunut löytämään ihanan kumppanin, joka pistää kyllä tarvittaessa vastaan, mutta ei hermostu turhista - toisin kuin minä aina silloin tällöin. 

Olen viime aikoina miettinyt enemmänkin parisuhteita, niiden ylä- ja alamäkiä sekä niiden kestämistä ja hajoamista. Olen seurannut tuttavapiirissäni ihastumisia ja rakastumisia,  sinkkuelämän arkea ja juhlaa, vaikeuksia ja selviytymistä, ensimmäisiä, toisia ja kolmansia lapsia, sekä yleistä yhdessäeloa ja sen päättymistä. Toisaalta myös kesällä alkanut lukuprojektini on antanut mielenkiintoista perspektiiviä parisuhteisiin: esimerkiksi naiskohtalot Maria Jotunin ja Minna Canthin kirjoissa tuntuvat  kuin toisessa maailmassa tapahtuneilta kertomusten naisten taistellessa yhteiskunnan odotuksia ja naiskuvaa vastaan. Toisaalta yhä tänäkin päivänä monet naiset elävät erilaisissa parisuhdehelveteissä, jotka joissain tapauksissa johtuvat edelleen tismalleen samoista syistä kuin noissa sata vuotta sitten kirjoitetuissa tarinoissa. Kuitenkin, kun vertaa näiden tarinoiden maailmaa vaikka Juha Itkosen kirjojen yhteiskuntakuvauksiin, tuntuu välillä uskomattomalta, että elämme samassa maassa. Niin paljon on viimeisen sadan, viidenkymmenen ja jopa kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut!

Asioiden muuttumisesta ja ajan kulumisesta vielä pieni aasinsilta tähän vuoden lopun kirjoituksen päätökseksi. Tämäkin vuosi on taas melkein takana ja sen aikana on tapahtunut paljon arkielämän pieniä ja isojakin asioita. Myös blogi on täyttänyt vuoden. Olen omalta osaltani iloisesti yllättynyt, että olen onnistunut tänne säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittamaan. Normaalisti olen näet niitä ihmisiä, jotka aloittavat erilaisia pikkuprojekteja, jotka helposti kuitenkin jäävät alkuinnostuksen laannuttua. On ollut myös kiva huomata, että useampikin ihminen käy täällä aina välillä lukemassa kirjoituksiani. Vaikka suuri osa bloginkirjoittajista varmaankin kirjoittaa blogia osittain omaksi ilokseen kuten minäkin, on pakko myöntää, että tuntuu hirveän mukavalta tietää, että omassa blogissa on jotain, mikä kuitenkin kiinnostaa muita ainakin jollain tasolla. Kiitos siis käynneistänne!

Tähän loppuun vielä vähän vuodenvaihteeseen liittyvää herkistelyä. Vaikka videon pätkä kokonaisuudessaan onkin mielestäni hiukan korni, pidän kovasti sen lähtöajatuksesta. Loppujen lopuksi meidän kaikkien elämä muodostuu näistä videossa kuvatun kaltaisista lukuisista pienistä, merkittävistä ja merkityksettömistä hetkistä. Välillä niihin ehkä kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota, varsinkin omina epäuskon ja epävarmuuden hetkinä. Ehkä se on osa syy myös tämän arkipäiväisen blogin olemassaoloon.

Moments from Everynone on Vimeo.

Täpinöissä

Voi vitsi! Pitkästä aikaa pääsi oppimisen ilo iskemään ja sain nauttia siitä ihastumista muistuttavasta kutkuttavasta olosta, jonka kokee silloin, kun tekee ja oppii jotain uutta ja hauskaa. Sain nauttia siitä palkitsevasta tunteesta, kun vuoron perään pähkäilee ja tuskastelee, että “eikö se muka mennytkään näin?!” ja vähän myöhemmin, opettajan pienen ohjauksen jälkeen, saakin ahaa-elämyksen, joka on aina yhtä palkitseva. Ah, tätä huumaa, joka vieläkin pyörii päässäni ja riemastuttaa iltaani yli vuorokautta myöhemmin!

Minä kävin alkuviikosta jatkokouluttamassa itseäni. Olin kahden päivän verran InDesign-kurssilla opettelemassa kyseisen taitto-ohjelman perusteita. Alunperin ilmoittauduin sinne lähinnä  hyötyajatuksella, enkä osannut ollenkaan arvata, että se voisi oikeasti olla kivaa! Nyt olen täpinöissäni jo suunnittelemassa jatkokurssia, PhotoShop-kurssia tukemaan taittotyömahdollisuuksien toteuttamista InDesignissa ja mahdollisesti myös perehtymistä enemmän videoeditointiin, jota aiemmin hyvin alkeellisin menetelmin (ja lyhyen keskittymiskyvyn kera) testailin Islannin matkavideoiden kanssa. (Jos, ette niistä yhtään katsoneet, niin kyllä sitä Geysir-videota ainakin  kannattaa vilkaista!)

Katsotaan kauanko tämä innostus kestää ja mihin se johtaa, mutta ainakin nyt nautin siitä täysin rinnoin. Tähän vielä loppuun tuttavani Fifin blogista löytämäni “Jos olisin…” –aukkoteksti. Ilmaiskoon se syttyneen ja syntyneen luovuudenkipinäni loistetta näin kepeämielisessä ja yksinkertaisessa muodossa. (Fifin fiinit fiilikset: Jos olisin...) Luen mielelläni myös, mitä te lukijani olisitte, jos olisitte, joten kertokaahan minullekin, mikäli joku inspiroituu tekemään oman listansa!

Jos olisin kuukausi, olisin syyskuu.

Jos olisin viikonpäivä, olisin torstai.

Jos olisin kellonaika, olisin 15.35.

Jos olisin planeetta, olisin Maa.

Jos olisin merieläin, olisin valas.

Jos olisin suunta, olisin koillinen.

Jos olisin huonekalu, olisin nojatuoli.

Jos olisin puu, olisin koivu.

Jos olisin kasvi, olisin timjami.

Jos olisin säätila, olisin kesäinen rankkasade.

Jos olisin soitin, olisin sello.

Jos olisin eläin, olisin koala.

Jos olisin väri, olisin ultramariinin sininen.

Jos olisin vihannes, olisin palsternakka. 

Jos olisin ääni, olisin tuulen humina avoimissa ikkunoissa. 

Jos olisin alkuaine, olisin skandium.

Jos olisin automerkki, olisin Toyota.

Jos olisin laulu, olisin Ben Harperin Forever.

Jos olisin elokuva, olisin Mamma Mia!.

Jos olisin kirja, olisin Sinuhe.  

Jos olisin ruoka, olisin hapankorppu.

Jos olisin paikka, olisin varjoisa kattoterassi Damaskoksessa.

Jos olisin numero, olisin 8.

Jos olisin alkoholi, olisin pyöreähkö, suht täyteläinen ja pehmeä punaviini.

Jos olisin makeinen, olisin Marianne-karkki.

Jos olisin musiikkia, olisin melankolista ja vahvaa folk-musiikkia.

Jos olisin puhelin, olisin tummanmyrkynvihreä lankapuhelin, jossa numero pitää valita pyörittämällä.

Jos olisin asunto/talo, olisin kotoisa mökki perusmukavuuksilla.

Jos olisin astia, olisin kahvikuppi.

Jos olisin kirjain, olisin M.

Jos olisin oppiaine, olisin elämänkatsomustieto.

Jos olisin julkkis, olisin kirjailija Toni Morrison.

Jos olisin hyönteinen, olisin hyttynen.

Loman loppu

Viikonloppu ja lomanloppu lähestyvät vääjäämättä. Pakko myöntää, että paluu töihin vähän ahdistaa. Kulunut, tässä paikassa ensimmäinen, työvuosi on takana ja se on kieltämättä ollut rankka. Ehkä nyt ei kuitenkaan ole aika miettiä sitä vielä liikaa, vaan keskittyä viimeisiin lomapäiviin ja jo menneen loman hienouteen, sillä sitä se on ollut!

Harvoin tuntuu, että on saanut lomalla asiota aikaiseksi, mutta silti myös tarpeeksi lepoa. Tänä vuonna on kuitenkin sellainen olo ja paljon on tullutkin tehtyä.

Kotona olen:

-    pessyt matot

-    pessyt lattiat

-    pessyt ikkunat

-    vaihtanut kukkamullat

-    vihdoin teettänyt Amerikan-elämäni digikuvat paperille ja ryhtynyt tekemään niistä albumia

Ulkona olen:

-    käynyt taidenäyttelyssä

-    löytänyt uusia kahviloita

-    käynyt uusissa ravintoloissa

-    pyöräillyt uusiin paikkoihin

-    nähnyt vanhoja ystäviä Suomesta ja ulkomailta
-    käynyt mielenkiintoisia keskusteluja elämästä, työstä, kolmenkympinkriisistä, elämän tarkoituksesta, lähtemisestä, turvapaikanhakumenettelyistä ja kieli(tietee)stä

Kotimaassa olen:

-    käynyt kahdella kesämökillä

-    ollut elämäni ensimmäistä kertaa soutuvastuussa soutuveneessä

-    uinut Saimaassa

-    viettänyt ihania hetkiä puoliskoni kanssa auringonlaskuista nauttien (hyttysillä ja ilman)

Olen myös:

-    syönyt vähintään jäätelön päivässä

-    löytänyt Töölön kirjaston ja nauttinut runsain mitoin sen antimista

-    käynyt ulkomailla ja saanut maalistalleni 30:nnen maan

-   päivittänyt blogia sisällöllisesti ja ulkoisesti ihan uskomattoman paljon!

Kaikin puolin on siis pakko olla tyytyväinen lomaansa, varsinkin kun jopa mattojen ja ikkunoiden pesu sujui niin sutjakkaasti. Vähän kyllä pelotti keikkua ylimmän kerroksen ikkunoissa, mutta lopputulos oli vaivan (ja varovaisuuden) arvoista.

Kaiken tämän lisäksi loma on tarjonnut aikaa ajatella. On vielä paljon asioita, joita pitäisi miettiä - jos ei valmiiksi, niin ainakin enemmän. Tämän loman aikana olen oppinut ainakin sen, että pitäisi oppia olemaan tyytyväinen siitä mitä on. Jos ei ole maailman kivoin työ ja korvauskaan siitä ei ole kummoinen, niin ainakin on työ. Ja vaikka yleisesti ottaen olen toiminnan ihminen, on myös hyvä oppia tunnistamaan ja hyväksymään tilanteet, jolloin kannattaa antaa asioiden olla. Välillä on parempi keskittyä nauttimaan lomasta ja mennä vaikka uimaan!