Kirjakatsaus 2010

Vuoden 2010 viimeinen päivä on täällä. Tämän vuoden tavoitteena minulla on ollut lukemisen pariin palaaminen ja ajattelin muistin virkistykseksi tehdä listausta siitä, mitä vuoden aikana on tullut luettua. Opiskeluvuoteni vietin lähinnä vieraskielistä ja ulkomaalaista kirjallisuutta kahlatessa, joten tänä vuonna otin tietoisesti työn alle suomalaiset kirjailijat ja suomenkielisen kaunokirjallisuuden. Pari käännettyä teosta on listalle myös päätynyt, sillä toinen tavoitteeni on vanhempieni kirjaperinnön läpikahlaaminen. Tähän koottu lista ei varmastikaan ole kattava ote lukemisistani, sillä osan palauttamistani kirjoista olen jo autuaasti unohtanut. On tässä kuitenkin jo aika monta lukemisen arvoista kirjaa mainittuna. Kirjavinkkejä otetaan ensi vuodelle ilolla vastaan; loistavia kirjoja ei koskaan ole liikaa!

Minna Canth
Koottuja teoksia II

Nimensä mukaisesti kirja sisälsi useita kertomuksia. Ajatuksiaherättävä katsaus toiseen aikaan. Dramaattisia tarinoita löytyi useampikin – dramatiikan ja kerronnan tyyli vain tuntuu ajoittain vieraalta itsenäiseksi ja suhteellisen tasa-arvoiseksi naisihmiseksi kasvatetun lukijan mielessä.
   


Einar Már Guðmunsson
* Fotspår på himlen
* Drömmar på jorden

Kuva on kirjailijan blogista.

Koska islantilaisilla ei ole sukunimiä vaan patronyymit, en ollut varma, mihin kohtaan Einarin kirjat tulisi laittaa; listasin ne siis etunimen mukaan. Islantilaisen kirjailijan kaksi toisiinsa liittyvää kuvausta Islannin köyhästä menneisyydestä. Lukeminen lähti osaltani hitaasti käyntiin, sillä yritin aloittaa teosten lukemista ensimmäistä (ja toista ja kolmatta) kertaa jo vuosia sitten. Tänä vuonna, ehkäpä Islannin matkamme innoittamana, luin kirjat vihdoin kokonaisuudessaan, ja hitaasta lämpiämisestäni huolimatta ne kannatti kyllä lukea. Voi tietysti olla, että Islannista tulee myös nopeammin lämmittävää luettavaa.


Hemingway, Ernest
Kilimandšaron lumet
Kokoelma novelleja. Siirtomaaromantiikkaa, kaukokaipuuta ja ihmisten tarinoita ja kohtaamisia eri mantereilla toisella aikakaudella. Henkilönä kirjailija on huomattavasti alla esitettyä monimutkaisempi hahmo.





Itkonen, Juha
* Anna minun rakastaa enemmän
* Kohti
Juha Itkosen tekstejä olen lukenut ennenkin ja pidän hänen tyylistään. Anna minun rakastaa enemmän oli hauskasti rakennettu kertomus nuoruuden rakkauden kehittymisestä joksikin muuksi; Kohti puolestaan kertoi isästä ja tämän aikuistuneista tyttärestä ja pojasta, joilla kaikilla oli asioita selvitettävänä sekä keskenään että itsekseen. Kumpikaan kirja ei kolahtanut minuun yhtä paljon kuin Myöhempien aikojen pyhiä, mutta mukaansatempaisevia ja lukemisen arvoisia molemmat teokset kyllä olivat. Itkosen kirjoissa on kiva, kun ei koskaan oikein voi olla varma, menevätkö asiat niin kuin itse luulee. Ne tarjosivat myös lukuhetkellä mielenkiintoisen vertailukohdan Minna Canthin ja Maria Jotunin nais- ja parisuhdekuvauksille, jotka olivat myös tuolloin työn alla. Ehkäpä luen kirjan Seitsemäntoista seuraavaksi...




Jansson, Tove
* Muumipeikko ja pyrstötähti
* Muumilaakson marraskuu
Uusintakierroksella; perusmuumisettiä.

Kuva on Helsingin yliopiston
sukupuolentutkimusyksikkö
Kristiina-instituutin sivuilta.

Jotuni, Maria
* Arkielämää
* Huojuva talo
Kaksi toisistaan poikkeavaa teosta: Arkielämää kuvaa yhden päivän tapahtumia savolaisella maaseudulla, kun taas Huojuva talo kertoo nuoren naisen kasvutarinan aikuiseksi perheen äidiksi vuosikausia jatkuvassa onnettomassa avioliitossa. Huojuva talo itsessään on hyvä kirja, mutta päähenkilön alistuvuus tuntui niin käsittämättömän pahalta, että lukeminen oli välillä työn ja tuskan takana. Luin kirjaa kesähelteellä puistossa sisätilojen kuumuutta paeten. Ajoittain kirjan tapahtumat tuntuivat kuitenkin niin ahdistavilta, että melkein palasin sisälle vain saadakseni muuta luettavaa. Arkielämää oli ihan hauska tarina, mutta pakko myöntää että kirjan kieli murteineen ja vanhahtavine ilmaisuineen teki lukemisesta välillä vähän työlästä.


Korhonen, Riku
Lääkäriromaani
Tutut maisemat Turussa lämmittivät mieltä, mutta ihmiskuvaukset ahdistivat. Hyvät ihmiskuvaukset, mutta (onneksi) minulle niin vieraita ihmistyyppejä. Fiktiota toki, mutta silti monelle varmaankin hyvin tosia henkilöhahmoja. Kirja mietitytti varmasti myös, koska päähenkilöiden elämäntilanne muistutti monilta osin omaani. Kolmikymppinen pariskunta elää päätösten aikaa vaikeiden asioiden ympäröiminä. Vanhempien kuolevaisuus, vanhojen ystävyyssuhteiden uudelleenmäärittämisen aika ja oman elämän ja työn merkityksen pohtiminen ovat kaikki kai asioita, mitä ihminen joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan. Hyvä kirja, vaikkakin kirjailijan naiskuvaukset välillä mietityttivät.




Nurmi, Helena

Kuva on kirjailijan kotisvuilta.

Exekutorn
Suomalaissyntyinen Helena Nurmi tunnetaan paremmin Ruotsissa nimellä Ritta Jacobsson. Hän on kirjoittanut Ruotsissa ja ruotsiksi erityisesti nuorten romaaneja, joista hän on voittanut palkintojakin. Exekutorn on hänen aikuisille suunnattu dekkarinsa. Kirja oli hyvä ja paikoin aika hirveäkin, eli myös siinä mielessä onnistunut teos. Olen tavannut Rittan eräällä kouluvierailulla ja hän kertoi loistavasti nuorille elämästään, kielitaidon hankkimisesta  ja kirjoittamisestaan. Hurmaava henkilö!


Parkkinen, Leena
Sinun jälkeesi Max
Erittäin mieluisa yllätyslahja Joulupukilta viime vuonna. Siiamilaiskaksoset viettävät elämänsä sirkuksissa, kabareissa ja bordelleissa Eurooppaa kiertäen. Yksinäisyys, ykseys, rakkaudenkaipuu ja kiertolaiselämä luovat aivan omanlaisensa ilmapiirin, johon uppoutua.




Sinisalo, Johanna
Linnunaivot
Erilainen matkakertomus. Nuoripari matkustaa vaellusmatkalle Tasmaniaan. Ihmismieli on mahtava kumppani ja vastus – niin on luontokin. Omalla tavallaan hyvä kirja, vaikkakin myös (tarkoituksellisesti) ahdistava.

Sjón kuva on Wikipediasta.

Sjón
Skugga-Baldur
Islanti-huumassa lukemani kirja. Ihan jännä ja erilainen kertomus ihmiskohtaloiden kummallisuudesta ja niiden yhteenkietoutuvuudesta. Lyhyt ja nopeasti luettu kirja, joka on voittanut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon.



Snellman, Anja
Parvekejumalat

Kuva on kirjailijan kotisivuilta.

Kirja sattui olemaan uutuushyllyssä kirjastossa siellä käydessäni, joten päätin repäistä ja lukea sen seitsemässä päivässä. Nykyään työn ohella se tuntuu supersaavutukselta, kun taas koululaisvuosina saatoin lukea melkein seitsemän kirjaa päivässä. Kirja kuvaa kahden nuoren tytön kasvamista ja paikkansa etsimistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Toinen on kovia kokenut suomalaistyttö, joka hakee turvaa ja mielenrauhaa islaminuskosta, toinen on muslimiperheessä kasvanut somalityttö, joka yrittää löytää tasapainoa elämälleen maallistuneiden suomalaiskavereiden ja uskonnollisen perheensä ristipaineessa. Ajoittain Snellman toi islaminuskon kuvaamiseen harvoin mediassa tavattua moniulotteisuutta, vaikka loppujen lopuksi hänen maalaamansa kuva olikin varsin perinteinen länsimainen kuvaus tämäntyylisestä asetelmasta. Pidin kirjasta kuitenkin kovasti ja tarinan aikajana oli hyvin rakennettu.

Kuva on Nobel-sivustolta.

Steinbeck, John
Torstai on toivoa täynnä
Mainio lukukokemus Cannery Row’n vallattomista hulttioasukkaista 40-50 –lukujen Montereyn rannikkokylässä Kaliforniassa. Kerrassaan valloittavia henkilöhahmoja, joiden edesottamuksia oli hauska seurata, varsinkin kun tapahtumapaikat toivat myös omia muistoja mieleen. Rentturomantiikkaa parhaimmillaan!


Tabermann, Tommy
* Tähtiä kämmenellä
* Lauluja suuresta halusta
Lainasin runoilijan kuoleman jälkeen kaksi hänen teostaan. En ollut aiemmin Tabermannin runoja lukenut, sillä olen sangen huono runonlukija ja -tulkitsija. Pidin kuitenkin näiden kokoelmien runoista; niistä moni oli kirjoitettu “televisiostakin tuttu” romanttiseroottinen pilke silmäkulmassa.

“Olisipa kaipaus viiniä, ympäripäissäni odottaisin sinua.”

Westö, Kjell
Där vi en gång gått
Kjell Westö oli minulle ennen tätä vuotta vain nimeltä tutu kirjailija. Onnekseni kaverini muutti, ja muuttokuormaa keventääkseen hän antoi minulle kirjan tilapäislainaan. Westön henkilömäärä on ajoittain päätä huimaava, mutta pieni muistinystyröiden venyttely palkitaan runsaasti. Rankka kertomus kauniilla kielellä kerrottuna. Kunpa koulussakin olisi itsenäisyyden jälkeisistä punaisten ja valkoisten taisteluista kerrottu näin mieleenpainuvasti; voisi olla monen oppilaan Suomen historian ymmärrys kansalaissodan osalta huomattavasti nykyistä syvempi! Alla myös Westön mietteitä tabuista suomalaisessa kirjallisuudessa.




Hyvää uutta vuotta kaikille näin lopuksi vielä Abban sävelin! Toivottavasti teidän aatteenne alkavan vuoden edessä ovat huomattavasti positiivisemmat kuin yllättävänkin epäileväisen Abba-tiimin. Minä ainakin suuntaan iloisin miettein illanviettoon, ilotulitukseen ja huomenna alkavaan uuteen vuoteen!

Täydellinen kiitospäivä

Viime viikon torstaina vietettiin yhdysvaltalaisten ehkäpä suurinta vuotuista juhlapäivää. Elokuvissa on varmaan melkein kaikkien tullut nähtyä, miten notkuvin ruokapöydin ja käsi-kädessä -piiri-istunnassa kiitellen päivää vietetään. Vain yhden Amerikan mantereella vietetyn pienimuotoisen kiitospäiväillallisen perusteella minun on vaikea sanoa, kuinka suuri merkitys juhlalla itse asiassa amerikkalaisille onkaan. Luulen, että monilta osin se vertautuu suomalaisten jouluun: joidenkin perheessä juhla on aidosti vuoden kohokohta  ja mahdollisuus kokoontua rakkaiden ihmisten kanssa saman katon alle; toisille kiitospäivä on puolestaan lähinnä stressiä aiheuttava kiirastuli tai vastaavasti täysin yhdentekevä lomapäivä. Ruokaa on joka tapauksessa liikaa tarjolla. Kansallisella tasolla oletan, että juhlan merkitys on korostunut siitä syystä, että se ei ole perussisällöltään erityisen uskonnollinen. Monista eri taustoista tulevien ihmisten maassa ei nimittäin  myöskään oleteta, että vuoden vaihteessa tulisi lähetellä postikortein hyvän joulun toivotuksia, vaan Season's Greetings. Miksipä kristittyjen juhla olisi sen tärkeämpi kuin juutalaisten, muslimien, muiden uskontokuntien tai uskonnottomienkaan tärkeät päivät?

Itse ehdotin aiemmin marraskuussa toiselle puoliskolleni, että olisimme lähettäneet hänen sukulaistytölleen partiolaisten joulukalenterin. H. oli kuitenkin sitä mieltä, että koska tytön isä on juutalaista alkuperää eikä  tytön äiti puolestaan ole tuomassa kristillistä perimää kasvatuksessa erityisesti esiin, on parempi jättää kalenteri lähettämättä. Tämä oli siis hänen reaktionsa ennen kuin kerroin, että joka vuosi viimeisen luukun takaa löytyy Jeesus-vauva seimestä; jo pelkkä tosiasia, että kyseessä on joulukalenteri tekee perinteestä kristillisen. Tottahan se on; usein vain valtionkirkon omaavassa maassa kasvaneena ja itse perinteisenä tapakristittynä monien asioiden perimmäinen uskonnollisuus helposti unohtuu - täällähän lähes kaikki loma- ja pyhäpäivät ovat kirkollista alkuperää.

 

Viime vuonna emme tulleet kiitospäivää viettäneeksi, mutta tänä vuonna minä jostain syystä inspiroiduin ideasta suuresti. Koska minulla oli kiitospäivän iltana kuitenkin muuta menoa, päätimme viettää jo edellisenä sunnuntaina ex tempore -juhlaillallisen. Pakko myöntää (yhden kiitospäivän aiemmin kokeneena)  - tämä oli kiitospäivä parhaimmillaan! Alkuruoaksi olimme ostaneet uudistuneesta Stokkan Herkusta hieman kuivakkoja pakaste-etanoita. Kalkkunan sijaan paahdoimme uunissa ihan samanlaisen kanan kuin useana tavallisenakin iltana olemme valmistaneet, tismalleen samojen uunijuuresten kera. Alkudrinkkinä meillä oli hieman muunneltu versio lempi-apérostani Kir Royalista (Valion Gefilus omena-rypälemehua kuohuviinilasissa) ja ruokajuomana nautimme kylmän raikasta ja kirkasta hanavettä viipurilaisista viinilaseistani. Jälkiruoka oli suunnitteilla, mutta olimme siihen vaiheeseen päästyämme jo syöneet niin paljon, että päätimme jättää sen väliin.

Olen aina ollut perso keksimään juhlan aihetta mistä tahansa, mutta näistä juhlista tuli oikeasti ihanat! Siinä me istuimme vesi-viinilaseinemme syömässä mestarikokkini valmistamaa uunikanaa ja jutustelimme niitä näitä. Intouduimme me kiitollisuuden aiheitakin keksimään ja kyllä niitäkin löytyi. Vaikka itsekin suhtaudun välillä vähän turhankin kyynisesti erilaisiin juhlaperinteisiin, olen huomannut että viime aikoina olen ruvennut arvostamaan niitä taas uudelleen ihan eri tavalla. Tiedä sitten onko syynä iän tai elämänkokemuksen karttuminen vai parisuhde-elämän herättämät uudenlaiset mietteet elämästä ja sen tarkoituksesta; joka tapauksessa kiitosten kohteiden tai kaiken jouluhössötyksen miettiminen ei tunnukaan  enää täysin systemaattisesti turhalta.

Vaikka itse olisinkin valmis vaihtamaan useammankin päivän pois, laitan tähän loppuun kaksi sangen eri tyylistä laulua kirjoituksen teemaan liittyen. Ensimmäinen on lapsuudestani rakas Tapio Rautavaaran tulkinta Juha "Junnu" Vainion sanoittamasta laulusta; toinen on puolestaan  Alanis Morissetten Thank U. Mielenkiintoista verrata tekstien tematiikkaa - ajat ovat tosiaankin muuttuneet!

Kuopion helmiä

Tässä kotiin päästyänikin olen vielä miettinyt Kuopion matkaa. Työn kannalta reissu oli ehkä hieman turha, mutta samaan aikaan sain kuitenkin yksityiselämääni taas kerran kaikenlaisia uusia oivalluksia. Yksi niistä oli se, että Kuopiosta kotoisin olevia kavereitani lukuunottamatta en tiedä Kuopiosta paljon mitään, eikä moni tuttavistanikaan tiedä. Tässä siis pienen pieni Kuopio-esittely - voilà!

Kuopion keskusta on aikalailla samanlainen, kuin minkä tahansa suomalaisen kaupungin keskusta. On rautatieasema, josta noin viiden minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee tori. Toria ympäröivät tietystikin pääasiallisesti suht' rumat, 60-70 -luvuilla rakennetut talot; poikkeuksina luonnollisesti kaupungintalo sekä Kauppahalli.

Kauppahallin erikoisuus (tai ainakin sellaisena sitä mainostettiin) oli maailman pienimmät kalakukot. Koska en ennen ollut kalakukkoa maistanut, päätin kokeilla lohi- ja muikkukukkovaihtoehdoista perinteisempää, eli muikkukukkoa. Aika kuivaahan tuo oli, mutta ihan hyvää. Huvin vuoksi testaamani perunarieska oli puolestaan oikein makoisa. Kilautin myös kaverille saadakseni vihjeitä alunperin kuopiolaiselta ystävältäni ja hänen neuvoonsa luottaen vierailin torilla myös Hanna Partasen kojulla (Partasia on myös muita, mutta tämä on kuulemma paras!). Sieltä hankin rasvaa tirisevän lämpöisen lihapiirakan, sekä vähintään yhtä terveellisen sokeri(posso)munkin. Ikinä ennen en ole syönyt munkkia, missä olisi ollut yhtä paljon omenahilloa kuin tässä - ihanaa!

Rumien rakennusten lisäksi Kuopiossa oli myös hauskoja yllätyksiä. Kaupungista löytyi perinteisesti  sekä ortodoksinen että luterilainen kirkko. Myös museo oli ulkoapäin hieno ja "sanomatalon" edessä ollut patsas oli veikeä muistutus menneistä ajoista. Tämän lisäksi Kuopiossa oli ihan yllättävän runsas ravintolatarjonta! Kuvan Helmi-ravintolaa en testannut, mutta melkein yhtä "kutsuvannäköiseen" paikkaan uskaltauduimme illalliselle tutustuessamme netistä bongaamani Bierstube-olutravintolan superhalpoihin ruokatarjoiluihin. Vaikka sisäänastuessa Karhu-merkkien koristamat ikkunat vähän epäilyttivätkin, ei loppuillasta kyllä tarvinnut olla yhtään pettynyt valintaan!

 

En myöskään tiennyt aiemmin, että Kuopiolla on ollut kunnia toimia varsin monen kuuluisan suomalaisen kotipaikkana. Mm. Maria Jotuni, Minna Canth sekä J.V. Snellman ovat kaikki majailleet Kuopiossa jossain vaiheessa elämäänsä. Olikohan tuon ajan Kuopiossa jotain erityistä, mikä sai nämä tunnetut naiset kirjoittamaan niin suorasukaisesti naisten elämästä? Tai liekö Kuopion kauniit järvimaisemat saaneet sulkakynät heilumaan ja filosofin ajatusnystyrät hyrräämään? Tiedä häntä. Minulle ne kuitenkin olivat matkan parasta antia. Ja matkustajasatamassa jäätelöjään syömässä olleet pikkupojat muistuttivat minulle pitkästä aikaa pelkällä olemassaolollaan, mitä hetkessä eläminen voi tarkoittaa. Miksi turhaan stressata kaverin kanssa etukäteen minuuttikaupalla puhelimessa, että mihin mennään tai mitä tehdään. Pitäisi vain useammin "lähteä ulos" miettimättä turhaan, mitä siellä ulkona tehdään; mennään vaan ja katsotaan mitä sitten tapahtuu!

Lapsista ja naisista

Ollessani taas kotona konserttileskenä kutsuin siskon lapset yhdeksi yöksi kylään pitämään tädille seuraa. Lupauduin viemään heidät ravintolaan, vaikka tosiasiassa ravintolaan hinkusinkin varmaan enemmän itse. Meillä oli tosi hauska ilta ja aamupäivä, mutta ravintolasta lähtivät kyllä ulos nälkäisinä kaikki muut paitsi minä. Miten kouluikäiset lapset voivat syödä niin paljon?!

Ilta meni lautapelejä pelatessa ja keksejä, sipsejä ja jäätelöä syödessä. Aamulla aloitimme päivän syömällä aamupalaa, pelasimme pari peliä Carcassonea ja sitten olikin taas syömisen aika! Oli kaikin puolin mukavaa, vaikka minulla pari kertaa menikin hermot niin kuin minulla yleensä näiden lapsosten kanssa menee. Se on  luultavasti kuitenkin ennemmän oma vikani, sillä (täysin puolueellisesti) arvioisin että tämä on kyllä keskimääräistä kiltimpi kolmikko.

Heidän lähdettyään takaisin kotiin, jäin miettimään minulle esitettyä serkkutilausta. Ensikommenttini tuollaiseen tilaukseen oli tietysti todeta, että lasten ylläpito tulee minulle aivan liian kalliiksi, jos ne syövät koko ajan ja yhtä paljon kuin siskoni lapset. Toki minä joku päivä haluan lapsia, mutta tiedän ettei nyt kyllä ole vielä niiden aika, ihan potentiaalisten lasten itsensä kannalta. Mutta se mikä minua itse asiassa jäi mietityttämään, oli elämän arvaamattomuus ja miten asiat menevät usein omalla tavallaan meidän ihmisten toiveista riippumatta.

Toki moni ystävistäni ja tutustani on saanut lapsia ja mennyt naimisiin, suurimmaksi osaksi vielä itse valitsemassaan järjestyksessä, mutta aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Yksillä voi olla vaikeuksia saada kovasti toivomiaan lapsia ja toiset saavat niitä lähes toivomattamaan. Kolmannet taas eivät koskaan niitä haluakaan. Itse olen varmaankin jostain tältä väliltä, mikä on kai omanlaisensa siunaus sekin.

Viime viikonlopun konserttikäyntimme sai minut myös miettimään samoja teemoja. Miten helppo ja hyvä Suomessa on olla tyttö ja nainen, vaikkei koko yhteiskunta täysin tasa-arvoinen toki olekaan. Kävimme katsomassa Ástor Piazzollan tango-oopperan María de Buenos Aires musiikkiteatteri Kapsäkissä. Oopperan juoni on sangen monimutkainen, mutta tiivistettynä se on kertomus buenosairelisaisesta prostituoidusta Maríasta ja hänen traagisesta elämästään. Oopperassa on myös paljon raamatullisia viittauksia, ja yksi libreton loppuosan repliikeistä sai minut tuntemaan oloni sangen ahdistuneeksi. Oopperan lopussa María synnyttää lapsen, jonka jälkeen äänet kysyvät (erittäin vapaa käännös): "Miksi kaikki pienet enkelit lähtivät itkien ryypiskelemään?" Vastaus: "Koska lapsi ei ole poika. Jeesus, se on tyttö! On syntynyt tyttö!"

Ilman kontekstia tämä ei tietystikään ole yhtä ravisuttava kommentti, mutta ikävä kyllä monessa muussa elämässä kuin tässä mitä nyt elän, on sukupuolella liian usein väliä. Tai sen takia saattaa joutua kärsimään. Itse olen kokenut vain kerran elämässäni, että sukupuoleni takia minun mahdollisuuteni ilmaista ajatuksiani on rajattu tai poistettu kokonaan, mutta se yksikin kerta oli silmät avaava kokemus. Myös kesällä YLE:n Areenalta katsomani dokumenttisarja Vapaan naisen tunnustuksia (Flying: Confessions of a Free Woman) sai minut ensi kertaa todella pohtimaan, miten paljon sukupuoli saattaa vaikuttaa ihmisen elämään ja mahdollisuuksiin yhteiskunnan jäsenenä. Toki tiedän, että uskonto, perinteet ja muut kulttuuriset tekijät eri puolilla maailmaa vaikuttavat suurestikin naisten asemaan, mutta sitä, miten paljon sukupuolella saattaa olla länsimaissakin vaikutusta ihmiseen kohdistuviin odotuksiin en ehkä ollut aimmin sisäistänyt samalla tavalla.

Itse olen aina ajatellut itseäni ensisijaisesti ihmisenä; en niinkään naisena tai miehenä, valkoisena tai mustana, terveenä tai sairaana. Yksinkertaisesti ihmisenä, henkilönä. Mutta niin se kai aina menee. Kun itse kuuluu koko elämänsä valtaväestöön, oli määrittäjänä sitten ihonväri, terveydentila tai sukupuoli, ei itseään eikä muita kaltaisiaan joudu kyseenalaistamaan kuin harvoin. Altavastaajana on kai sitten pakko pitää itsestään enemmän meteliä, jos haluaa itselleen samat oikeudet kuin muillakin.