Kielistä ja kylteistä

Tämä kesä on ollut minulle antoisa myös kielitieteen ja kylttien ystävänä. Eritoten alkukesän Tallinnan matkamme oli antoisa kielipohdintojen kannalta. H:n hoidellessa työtehtäviään konferenssissa minä viihdytin itseäni lukuisilla kaupunkikävelyillä sekä kyltti- ja kielibongailuilla, mikä osoittautui erittäin antoisaksi ajanvietteeksi. Tallinna oli täynnä hienoja kylttejä, joita ihaillessa aika kului mukavasti. Osasta oli helppo päätellä, mikä paikka oli kyseessä ja toisissa sai pähkäillä vähän kauemmin sanojen etymologiaa ja alkuperää.

 

 

H:n konferenssiohjelmaan sisältyi myös vapaaehtoista kulttuuriohjelmaa ja sitä kautta saimme kuulla myös jonkin verran Viron historiasta. Oli mielenkiintoista verrata kuulemaamme historiikkia myös näihin omakohtaisiin kielitietellisiin "tutkimuksiin", sillä kuten yllä olevasta Taideakatemian kyltistäkin näkee, on Viroon ja viron kieleen vaikuttanut aikojen saatossa aika moni kansa- ja kielikunta. Lempikylttini ja kielibongaukseni Tallinnassa olivat kuitenkin varsin suomalais-ugrilaisia, kuten alta näkyy.

Myös Islanti oli Pohjoismaihin ja kieliin erikoistuneelle filologille oikea aarreaitta. Ensimmäisten opintovuosien luentojen järjettömiltä kuulostaneet lauseet "alkuperäisten diftongien monoftongiutumisesta 1100-luvun alussa" tuntuivatkin Islantiin päästessä jotenkuten helpommin ymmärrettäviltä. Vaikka islannin kieli aika kaukana muista nykyajan skandinaavisista kielistä onkin, oli silti hauska arvailla kylttien ja sanojen merkitystä.

Islannissa oli paljon englantia joka paikassa. Osaltaan se voi tietysti johtua siitä, että maassa käy paljon turisteja. Toisaalta monen asian, kuten kauppojen tuotevalikoiman perusteella, vaikutti siltä että englannin kielen vaikutus tulee nimenomaan Amerikan maalta, mihin varmasti vaikuttaa NATO:n yli puoli vuosisataa kestänyt läsnäolo Islannissa. Islantilaisesta nimikäytännöstä johtuen heillä on myös pari eri versiota "sukunimistä" (patronyymeistä), jotka voidaan antaa lapsille, joiden isä oli tukikohdassa töissä, muttei kuitenkan välttämättä  läsnä lapsen elämässä. Esimerkiksi nimiä, jotka miehen nimen lisäksi merkitsevät muukalaista tai vierasta, on usein käytetty näissä tilanteissa. Muistaakseni Hermannson/-dóttir oli yksi mainituista nimistä.

Toisaalta, kyllä Suomessakin näkyy käytettävän jatkuvasti englantia. Sinänsä olen täysin sitä mieltä, että kielet ja kielitaito ovat rikkaus ja niiden kanssa saakin leikkiä ja käyttää kekseliäisyyttä sekä välillä vähän yhdistellä niitä uusiin muotoihin. En kuitenkaan pidä, kuinka varsinkin televisiossa ja mainonnassa käytetään jatkuvasti englantia, joko laiskuudesta tai sitten "coolius-efektin" saavuttamiseksi. Esimerkiksi Nelosen  pian alkava uusi kykyjenetsintäohjelma on nimeltään "Dance". Mainoksessa matalaääninen mies kuitenkin esittelee ohjelmaa ylpeänä sanoen tyyliin : "Ensi sunnuntaina alkaa upea, hieno ja mahtava uusi ohjelma, [danse].Katso!" Jos nimivalinta on Dance, niin eikö sen silloin voisi lausua oikein? Toinen vaihtoehto olisi mielestäni antaa sille suomenkielinen nimi, tai sitten kirjoittaa se suomalaisittain tankeroenglanniksi s-kirjaimella!

Ehdoton uusi suosikkini on kuitenkin H&M:n tällä viikolla kauppoihin tullut uusi tuotemallisto. Eiköhän mennä kaikki juosten kauppaan ostamaan nämä, ah, niin houkuttelevat ja hienoutta huokuvat kotimalliston tyynyt. Tuohon kun saisi päänsä painaa ja tuoksutella uutuuden ja puhtauden aromeita! :D 

Lomapäiviä

No nyt se on viimein täällä, kesäloma! Tämän työvuoden jälkeen se tulee kyllä tosiaankin tarpeeseen ja odotan innolla kaikkia seikkailuja, mitä kesä toivottavasti tuo tullessaan.

Lupaavasti loma on ainakin lähtenyt käyntiin. Juhannuksen vietimme kansainvälisessä seurassa kaverin kaverin mökillä Karkkilassa. Yhdessä naureskelimme, että kyllä Candyville on paljon parempi paikka viettää juhannusta kuin vaikka Wienerville; ei niin että Nakkilassa paikkana mitään vikaa olisi! Perjantai-illan vietimme jo perinteeksi muodostuneessa juhannussateessa, mutta loppuviikonlopun sää vaihtelikin ihanan kesäpsykedeelisestä aurinko-sade-aurinko-aurinkosade -ilmasta sunnuntain hellekeliin. Syötyä tuli enemmän kuin kylliksi ja pääsimme myös nauttimaan elämämme ensimmäisistä itsetehdyistä loimulohista; oli kyllä hyvää!

               

Ihaninta oli kuitenkin päästä luontoon! Partiovuosinani vietin paljonkin aikaa luonnossa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut loppujen lopuksi retkeiltyä hirveän vähän. Vaikka nyt hyttysenpuremia löytyykin lähes jokaisesta ruumiinosasta oli silti ihana päästä metsään maistelemaan ketunleipiä ja metsämansikoita ja nauttia järviveden liplatuksesta ja sen makeasta mausta taas pitkän tauon jälkeen. Oli myös hauska nähdä, miten antoisia nämä luontokokemukset ja puunhakkuuseikkailut olivat juhannusporukkamme ulkomaalaisvahvistuksille. Ehkä talviseen kaupunki-Suomeen tottuneen kumppaninikin on tämän jälkeen vähän helpompi ymmärtää, miksi täällä joku saattaisi haluta asua myös ihan pysyvästi...

                             

Tänään olen aloittanut loman leppoisasti kesä-Helsingistä nauttien. Aamulla heräsin töihin lähteneen puoliskoni kanssa samaan aikaan ja menin aamupalalle Taivallahden rantaan erääseen kahvila-elintarvikekioskiin, jota olen halunnut testata jo yli vuoden päivät. Paikka oli mukavan yksinkertainen, perus kioski-kahvila, jossa oli mukava juoda kahden euron lattea (!!) ja lueskella aamun Hesaria kaikessa rauhassa.

Lehden luettuani suuntasin Stokkalle ruokaostoksille. Pyöräilyyn hurahtaneena menin kuitenkin pidempää reittiä Väiskin puiston läpi Hietaniemen kautta Kaivopuiston ympäri Kauppatorille ja keskustaan. En edelleenkään osaa kuin ihmetellä pyöräilyn ihanuutta ja mahdollisuuksia näin hyvillä kesäkeleillä! Helsingin pyörätiet ja -kulttuuri eivät itsessään ole kovinkaan kummoiset, mutta nautin silti suunnattomasta elinreviirin laajenemisesta. Tähän asti olemme pitkälti kävelleet joka paikkaan, mutta vaikka sekin on kivaa, on se myös aikaa vievää. Pyörällä Kaivopuistoon hurauttaa tietöistä huolimatta hetkessä ja Seurasaareenkin pääsee mukavasti iltakävelylle ilman että matkaan tarvitsee valmistautua kuin koko päivän retkeen. 

Ihmisten pyöräilytapoja kyllä välillä ihmettelen. Kypärättömän pyöräilyn pystyn vielä jotenkuten käsittämään, mutta en kyllä ymmärrä, miten niin moni ihminen uskaltaa puhua kännykkään pyöräillessään ja välillä vielä lapsi kyydissä! Jalankulkijoita, suojateitä ja keskellä pyörätietä olevia puita/sähkökaappeja/tietöitä saa muutenkin ajaessaan varoa  vähän väliä, ja silti ihmiset tuntuvat ajattelevan, että kännykkään puhuminen ylämäessä tai kahtakymppiä ajaessa on täysin järkevää. Kavereiden pyörahaavereista kuultuani on minusta ehkä tullut pelkuripyöräilijä, mutta mieluummin pysyn kunnossa sekä yläpäästä että alapäästä enkä lisää turhia häiriötekijöitä pyöräilyäni vaikeuttamaan.

Tästä pienestä hermoilusta huolimatta pyörämatka oli ihana! Auringossa kimalteleva meri ja torikahviloiden hälinä saa minut aina hyvälle tuulelle. Keskellä päivää Akateemisessa ja Stokkallakin oli kiva asioida; ihmisiä ei ollut liikaa ja myyjiäkin tarpeeksi. Ehkäpä juhannusseurani innoittamana olin vähän joulutuulella ja innostuin ostamaan siianmätiä. Juhannuspöytään amerikansuomalainen ystäväni toi nimittäin piparkakkuja. Hän on aina käynyt Suomessa jouluaikaan, jolloin joka paikassa on ollut tarjolla pipareita. Näin ollen hän tietysti ajatteli, että ne ovat tyypillinen suomalainen jälkiruoka eikä niinkään jouluherkku. Hyviltä ne maistuivat näin keskikesälläkin; ehkä itsekin olisi välillä hyvä rikkoa totuttuja tapoja ja syödä vaikka joulutorttuja tai laskiaispullia silloin kun siltä tuntuu, vaikka vuodenaika väärä olisikin!

Nyt on kai vielä vähän aikaista tietää, mistä laulusta tulee tämän kesän renkutus, mutta laitan tähän loppuun vielä minun henkilökohtaiseksi suosikikseni "kesähitti-skabassa" nousseen laulun. Aina välillä olen Jukka Poikaan eri tapahtumissa törmännyt (kuten Kauppatorilla  Helsingin silakkamarkkinoilla pari kesää sitten) ja joka kerta on tullut mukavan leppoisa fiilis, vaikka levyä en välttämättä ostaisikaan. "Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa./ En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,/niinkuin enkelit tekee./ Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin./Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin." Kivaa kesää kaikille!

Helsingin herkkuja

Vaikka edustankin nk. ”kauniimpaa sukupuolta” ja kirjoitan nimimerkin ”töölöläisrouva” suojissa, olen aina ollut äärimmäisen huonosti perillä mistään, mikä liittyy muotiin, shoppailuun tai meikkaamiseen. Näin ollen pieni palkkani ei onneksi hupene edellä mainittuihin menoeriin, mutta on minullakin heikkouteni: rakastan ulkona syömistä!

 

 

(Tiedoksi: Ikävä tuottaa pettymys, mutta yllä olevat ottamani kuvat eivät ole Helsingistä.)

Ruuanlaitto on myös erittäin mukavaa puuhaa, mutta ravintoloissa syömisessä ja kahviloissa fiikkailussa on oma erityinen tunnelmansa, mikä tuo arkeen juuri sitä sen usein kaipaamaa juhlan tuntua. Ulkomailla eläessä ja matkustaessa ulkona syöminen on siinä mielessä helpompaa, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta se on useimmiten edullisempaa kuin täällä koto-Suomessa. Tästä pienestä miinuksesta huolimatta en ole Helsinkiin muutettuani suostunut luopumaan tavastani, vaan olemme toisen puoliskoni kanssa pyrkineet koluamaan Helsingin ravintoloita parhaamme mukaan.

Olemme yrittäneet löytää mukavaa brunssi-/aamupalapaikkaa, joka ei olisi liian leipä-/viljatuotepainotteinen, mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi (vinkkejä otetaan mielellään vastaan!). Ravintola Töölönranta tarjoilee kyllä runsaan (ja sangen hintavan) brunssin, mutta mielestäni heidän nimivalintansa ”brunssi” on osittain epäonnistunut, sillä n. 30€ hintaan ei sisälly edes tavallista suodatinkahvia. Hyvän, täyttävän ja ainakin edelliseen verrattuna edullisen aamupalan olen kuitenkin erään ystäväni suosituksesta onnistunut löytämään Aleksanterinkadun La Torrefazionesta. Tähän aamupalaan myös sisältyy kahvilassa paahdettu, asiakkaan valinnan mukainen kahvi tai erikoiskahvi. Niin kahvit, leivät kuin itse paikkakin ovat miellyttäviä ja välillä paikan ilmapiirissä ihan unohtaa olevansa Suomessa. (Kuva on kahvila La Torrefazionen kotivuilta.)

Uusin tuttavuuteni, jossa olen toistaiseksi käynyt vain kerran, on vanha ja perinteinen ravintola Elite. Vanhojen suomalaisten sävelmien soidessa oli hauska syödä niin perinteisiä kuin uudempiakin ruokia, jotka myös maistuivat erinomaisen hyviltä. Yleisesti ottaen valikoima oli hiukan hintava, mutta kyllä listalta löytyi edullisempiakin vaihtoehtoja. Palvelukin oli hintansa väärtti: päättämätön asiakas sai maistaa viinejä ennen valinnan tekemistä, ruoka tuotiin pöytään ilman turhaa odotusta ja lähtiessä ovimies auttoi vielä takit päälle asti. Kuukauden erikoisuus oli liekitettävät ruoat ja olikin hauska nähdä miten kätevästi liekittäminen ammattilaiselta kävi kaasulieden kera; siinä jäi kotikeittiön tulitikkuleikit sähköhellan vieressä kevyesti kakkoseksi. (Kuva ravintola Elitestä on sivuilta ravintolakeskus.fi.)

Tähän mennessä ehdottomaksi töölöläissuosikikseni on noussut välimerellinen ravintola Coma Museokadulla. Hyvän ruoan lisäksi paikkaa ei ole hinnalla pilattu, vaan pasta- ja risottoruoat saa halutessaan reilusti alle 20€ ja niistä saa kyllä normaalivatsan hyvin täyteen (minun vatsani ei ole ihan pienimmästä päästä sekään; ihan vain vertailukohteeksi!). Coman pääruoat ovat hieman hintavampia, mutta voi sitä makuekstaasia, jonka koin tilattuani heidän viiriäisannoksensa! Ainakin senkertainen kastike oli virkistävää vaihtelua ketjuravintoloiden pussisoosseille, jotka maistuvat samalta riippumatta siitä oletko Naantalissa vai napapiirillä. Tämän lisäksi myös asiakaspalvelu Comassa on aina ollut hyvää ja haluankin tähän kirjata erityiskiitoksen siellä useampaan kertaan minulle tarjoilleelle nuorelle naistarjoilijalle, jonka palvelun jälkeen lähden aina ravintolasta suupielet korvissa! (Kuva on ravintola Coman kuvagalleriasta.)

Bon appétit! – seuraavaksi suuntaan Ranskanmaalle maistelemaan lisää herkkuja!

Pyhäinpäivää

Töölöläisrouva kävi Stockmannilla ruokaostoksilla. Näin pyhäinpäivän aattona se osoittautuikin Herkku-helvetiksi. Vaikutti siltä, että puolet kaupungin ihmisistä oli päättänyt lähteä töistä muutamaa tuntia aikaisemmin tulevan lauantaipyhän kunniaksi ja mennä ruokaostoksille juuri Stockmannille. (Itsekin siis toki syyllistyin tähän samaan syntiin, mutta koko kaupungista ei tunnu löytyvän kokonaisia marinoimattomia kanoja kuin kyseisestä kaupasta...)

Tämä pyhäinpäivänruuhka sai minut kuitenkin mietteliääksi; onko pyhäinpäivä ihmisille oikeasti tärkeä juhla, vai lähinnä yksi perjantai lisää vuosikalenteriin, jolloin voi hyvällä omalla tunnolla livetä työpaikalta hieman aiemmin kuin normaalisti?

Itse en ennen tätä vuotta ole suurestikaan päätäni vaivannut kyseisellä pyhällä. Nyt kuitenkin, kun kumpikaan vanhemmistani ei ole enää elossa, rupesin ensi kertaa miettimään pyhäinpäivää ja sen mahdollista merkitystä. Suomalaisen pyhäinpäivän takana on ilmeisesti kaksi juhlaa: kaikkien pyhien päivä (tai pyhäinmiestenpäivä) ja kaikkien (uskovien) vainajien muistopäivä. Samaan vuodenaikaan osui aikanaan myös pakanallinen sadonkorjuujuhla kekri.

Minun kokemukseni mukaan, tätä päivää ei ennen Halloweenin (All Hallow's Eve) maihinnousua kuitenkaan ole suuremmin noteerattu kuin kauppojen aukioloajoissa. En tiedä onko se hyvä vai huono. Ajatus vainajien ja menneiden sukupolvien muistamisesta tuntuu varsinkin tänä vuonna minusta kovin ajankohtaiselta ja kauniilta eleeltä ja tavalta, mutta miten se istuu nykysuomalaiseen elämänmenoon? Tuttavapiirissäni yllättävän harva alle kolmikymppinen on edes kohdannut kuolemaa lähipiirissään; osan isovanhemmat ovat saattaneet menehtyä, mutta monella suhde isovanhempiinkin saattaa olla varsin etäinen. Ja myös toisaalta, tarvitseeko meidän edes viettää jälleen yksi päivä hartaudessa kynttilöitä poltellen ja vainajia muistellen? Voihan niitä menneitä rakkaita ennemmin muistaa lämmöllä hiukan joka päivä, ja sen sijaan vetää pyhäinpäivänä ne naamiaiskuteet niskaan ja vähän iloitella kavereiden kanssa tämän syksyn pimeyden vastapainoksi.