Kesäfiilistelyä

 

Taas on aika hurahtanut hirmuvauhtia eteenpäin ja sillä välin pääsi kesän saapuminen yllättämään! Viime viikonloppukin tuntui ihan luksuslomalta. Keskiviikkona lähdimme työporukalla töistä vähän aikaisemmin korkkaamaan terassikauden heti ensimmäisenä lämpimänä päivänä. Myös helatorstain jälkeinen perjantai oli minulla lapsenvahtivelvotteista johtuen vapaata, joten viikonlopusta tuli loppujen lopuksi aika mukavan pitkä.  Tänään kotimatkalla sitten fiilistelin kulmapuiston letkeää tunnelmaa; vielä vähän aikaa sitten lumi peitti koko nurmikkoalueen, mutta nyt siellä loistivat kauniisti istutetut kesäkukat eri väreissään ja lähes joka penkillä istui joku lukemassa kirjaa tai vain nauttimassa kesäauringosta. Ihanaa!

Myös muuta ihanuutta on löytynyt taas elämään. Tämän viikon kohokohdaksi on jo nyt osoittautunut H:n uusi pyörä. Tai pyörä itsessään on vanha "sukukalleus", mutta H:lle se on Suomessa ensimmäinen. Tänään suuntasimmekin heti kypäräostoksille ja sieltä suoraan pyöräseikkailulle "radan toiselle puolen". Kummasti elinreviiri kasvaa kun saa renkaat alle! Talvella kävelin samaa reittiä käänteisenä versiona entisen amerikkalaisen suomen kielen oppilaani kanssa kauniissa talviauringossa. Silloin matka Töölöstä Töölönlahden ja Linnunlaulun kautta Tokoinrantaan tuntui kestävän tosi kauan, vaikka se ihanaa olikin. Tänään puolestaan pyörällä saman reitin saattoi hilpaista hetkessä ja vetää vielä pari ylimääräistä kuriositeettirundia kaupan päälle, eikä tuntunut missään! (Paitsi tietysti kesän ensimmäisen pyöräilyn ollessa kyseessä, on pakko rehellisyyden nimissä myöntää että takamus on kieltämättä aika hellänä!)

Matkan varrelta löytyi myös taas pari paikkaa, mitkä pitää ehdottomasti testata jossain vaiheessa kesää. Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa en ole koskaan käynyt, ja nyt kun Oopperan viereinen talvipuutarhakin on yli vuoden kiinni remontin takia niin tekosyitä on kai turha enää keksiä. Kasvipuutarhaa vastapäätä on myös tänä kesänä avattu ravintola/terassi Cafe Piritta, jonka kesäruokalista ei näyttänyt turhan tyyriiltä. Saattaa olla, että suuntaamme pyörämme sinne joku toinenkin kesäilta!

Ja tähän loppuun vielä hyvän mielen kesätunnelmia naapurimaalta lapsuuteni ultimate-kesähitin tahdissa. Miehet ovat ehkä vanhentuneet, mutta laulun lyriikoiden nuoruuden into ja kesäinen intohimo eivät  ole mielestäni vanhentuneet päivääkään. Ja Ruotsista kun on kyse: tietysti live-esitys Skansenilta! :)

Kuopion helmiä

Tässä kotiin päästyänikin olen vielä miettinyt Kuopion matkaa. Työn kannalta reissu oli ehkä hieman turha, mutta samaan aikaan sain kuitenkin yksityiselämääni taas kerran kaikenlaisia uusia oivalluksia. Yksi niistä oli se, että Kuopiosta kotoisin olevia kavereitani lukuunottamatta en tiedä Kuopiosta paljon mitään, eikä moni tuttavistanikaan tiedä. Tässä siis pienen pieni Kuopio-esittely - voilà!

Kuopion keskusta on aikalailla samanlainen, kuin minkä tahansa suomalaisen kaupungin keskusta. On rautatieasema, josta noin viiden minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee tori. Toria ympäröivät tietystikin pääasiallisesti suht' rumat, 60-70 -luvuilla rakennetut talot; poikkeuksina luonnollisesti kaupungintalo sekä Kauppahalli.

Kauppahallin erikoisuus (tai ainakin sellaisena sitä mainostettiin) oli maailman pienimmät kalakukot. Koska en ennen ollut kalakukkoa maistanut, päätin kokeilla lohi- ja muikkukukkovaihtoehdoista perinteisempää, eli muikkukukkoa. Aika kuivaahan tuo oli, mutta ihan hyvää. Huvin vuoksi testaamani perunarieska oli puolestaan oikein makoisa. Kilautin myös kaverille saadakseni vihjeitä alunperin kuopiolaiselta ystävältäni ja hänen neuvoonsa luottaen vierailin torilla myös Hanna Partasen kojulla (Partasia on myös muita, mutta tämä on kuulemma paras!). Sieltä hankin rasvaa tirisevän lämpöisen lihapiirakan, sekä vähintään yhtä terveellisen sokeri(posso)munkin. Ikinä ennen en ole syönyt munkkia, missä olisi ollut yhtä paljon omenahilloa kuin tässä - ihanaa!

Rumien rakennusten lisäksi Kuopiossa oli myös hauskoja yllätyksiä. Kaupungista löytyi perinteisesti  sekä ortodoksinen että luterilainen kirkko. Myös museo oli ulkoapäin hieno ja "sanomatalon" edessä ollut patsas oli veikeä muistutus menneistä ajoista. Tämän lisäksi Kuopiossa oli ihan yllättävän runsas ravintolatarjonta! Kuvan Helmi-ravintolaa en testannut, mutta melkein yhtä "kutsuvannäköiseen" paikkaan uskaltauduimme illalliselle tutustuessamme netistä bongaamani Bierstube-olutravintolan superhalpoihin ruokatarjoiluihin. Vaikka sisäänastuessa Karhu-merkkien koristamat ikkunat vähän epäilyttivätkin, ei loppuillasta kyllä tarvinnut olla yhtään pettynyt valintaan!

 

En myöskään tiennyt aiemmin, että Kuopiolla on ollut kunnia toimia varsin monen kuuluisan suomalaisen kotipaikkana. Mm. Maria Jotuni, Minna Canth sekä J.V. Snellman ovat kaikki majailleet Kuopiossa jossain vaiheessa elämäänsä. Olikohan tuon ajan Kuopiossa jotain erityistä, mikä sai nämä tunnetut naiset kirjoittamaan niin suorasukaisesti naisten elämästä? Tai liekö Kuopion kauniit järvimaisemat saaneet sulkakynät heilumaan ja filosofin ajatusnystyrät hyrräämään? Tiedä häntä. Minulle ne kuitenkin olivat matkan parasta antia. Ja matkustajasatamassa jäätelöjään syömässä olleet pikkupojat muistuttivat minulle pitkästä aikaa pelkällä olemassaolollaan, mitä hetkessä eläminen voi tarkoittaa. Miksi turhaan stressata kaverin kanssa etukäteen minuuttikaupalla puhelimessa, että mihin mennään tai mitä tehdään. Pitäisi vain useammin "lähteä ulos" miettimättä turhaan, mitä siellä ulkona tehdään; mennään vaan ja katsotaan mitä sitten tapahtuu!

Työterveiset Savosta!

Viimeisen parin viikon sisään onkin sattunut harvinaisen paljon työmatkoja ja –kiireitä, en meinaa oikein itsekään pysyä perässä. Tällä kertaa juna pysyi raiteilla ja kiskot toivat minut Kuopioon. Yhdeksän päivän aikana olen ehtinyt viettää yötä myös Maarianhaminassa ja Tampereella ja kun muutama kuukausi sitten kävin vielä Joensuussa ja Raumallakin, on tätä kotimaanmatkailua tullut aika kiitettävästi koettua.

Itse asiassa pidän kyllä tämäntyylisestä matkailusta. 80-luvun jälkeen olen kiertänyt ennemminkin muita mantereita kuin Suomea, eikä lapsuuteni automatkoista ole kuin hämäriä muistikuvia jäljellä. Myös työn näkökulmasta katsottuna olen täysin matkustamisen kannalla, vaikka tämä näin tiheään tahtiin toteutettuna vähän raskasta onkin. Kuten muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset usein toteavat, tuntuu minustakin, että erilaiset toiminnot Suomessa keskittyvät turhankin vahvasti Helsingin seudulle, vaikka se itselleni toki kätevää onkin. Varsinkin järjestötyössä mukana ollessani koen kuitenkin, että on tärkeää, että kulloinkin edustettavat asiat tulevat myös ihmisten luo sinne, missä he itse arkeaan elävät. Innostusta toimintaan saattaa olla vaikea pitää yllä, jos se käytännössä pääsee toteutumaan vain Kehä III:n sisäpuolella pari kertaa vuodessa. Tämän lisäksi kotimaan työmatkailussa on myös se hyvä puoli, että sen kautta pääsee testaamaan kesän kaupunkilomakohteita työnantajan kustannuksella! Kesäfiilikseen on tietysti vaikea päästä huhtikuun vielä pölynharmaassa säässä, mutta on silti hauska päästä näkemään pikkuvilaus elämästä jossain muualla, varsinkin jos sattuu olemaan paikallisten seurassa.
(Kartta löytyi Virtual Finlandin sivuilta.)

Työmatkailu on myös huomattavasti mukavampaa, jos viihtyy työssään. Viimeisen vajaan vuoden aikana olen miettinyt työssäviihtymiskysymyksiä paljon. Elämän mittakaavassa sangen lyhyeen työuraani verrattuna olen kuitenkin ollut mukana jos jonkinmoisessa työyhteisössä. Jossain määrin on ollut järkyttävää huomata, miten paljon oma työviihtyvyys on työtovereista ja työpaikasta kiinni. Vaikka itse työ olisikin unelmatyö ja palkkauskin kohdallaan, se ei kuitenkaan takaa vielä mitään. Toki, jos perusasiat ovat kunnossa jaksaa vähän vähemmänkin täydellisessä työpaikassa riittävän hyvin. Jos todellisia ongelmia (kuten työsopimusrikkomuksia, työpaikkakiusaamista tai pomon burn-outia) kuitenkin ilmenee, saattaa opiskeluaikojen unelmaduunikin ikävä kyllä muuttua painajaiseksi. Siihen, jos vielä lisätään huono palkkaus, alkaa yhtälö olla aika mahdoton.

Tällä hetkellä voin kuitenkin onneksi sanoa, että asiat tuntuvat vaihteeksi olevan menossa parempaan suuntaan. Palattuani Suomeen vuosi sitten olin jo hetken menettää uskoni suomalaisiin työyhteisöihin ja -kulttuuriin. Me niin suorapuheisiksi kehutut suomalaiset, kun usein kuitenkin kaihdamme rakentavaa ja suoraa keskustelua viimeiseen asti ja kaikenlaiset toimintatapojen kehitysehdotukset koetaan harmittavan usein kritiikiksi henkilöä eikä asiaa kohtaan. Ehkäpä tavat hiljalleen muuttuvat meidän nuoremman työntekijäsukupolven vallatessa alaa ja toivottavasti kansainvälistyminenkin tuo mukanaan avoimempaa keskustelukulttuuria. Mene ja tiedä; toivossa aion kuitenkin myös jatkossa elää!

(Tämä sarjakuva on varsinkin amerikkalaisten jatko-opiskelijoiden parissa tunnettu ja suosittu PhD Comics. Kyseinen strippi on julkaistu 21.4.2010.)