Viimeisen parin viikon sisään onkin sattunut harvinaisen paljon työmatkoja ja –kiireitä, en meinaa oikein itsekään pysyä perässä. Tällä kertaa juna pysyi raiteilla ja kiskot toivat minut Kuopioon. Yhdeksän päivän aikana olen ehtinyt viettää yötä myös Maarianhaminassa ja Tampereella ja kun muutama kuukausi sitten kävin vielä Joensuussa ja Raumallakin, on tätä kotimaanmatkailua tullut aika kiitettävästi koettua.
Itse asiassa pidän kyllä tämäntyylisestä matkailusta. 80-luvun jälkeen olen kiertänyt ennemminkin muita mantereita kuin Suomea, eikä lapsuuteni automatkoista ole kuin hämäriä muistikuvia jäljellä. Myös työn näkökulmasta katsottuna olen täysin matkustamisen kannalla, vaikka tämä näin tiheään tahtiin toteutettuna vähän raskasta onkin. Kuten muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset usein toteavat, tuntuu minustakin, että erilaiset toiminnot Suomessa keskittyvät turhankin vahvasti Helsingin seudulle, vaikka se itselleni toki kätevää onkin. Varsinkin järjestötyössä mukana ollessani koen kuitenkin, että on tärkeää, että kulloinkin edustettavat asiat tulevat myös ihmisten luo sinne, missä he itse arkeaan elävät. Innostusta toimintaan saattaa olla vaikea pitää yllä, jos se käytännössä pääsee toteutumaan vain Kehä III:n sisäpuolella pari kertaa vuodessa. Tämän lisäksi kotimaan työmatkailussa on myös se hyvä puoli, että sen kautta pääsee testaamaan kesän kaupunkilomakohteita työnantajan kustannuksella! Kesäfiilikseen on tietysti vaikea päästä huhtikuun vielä pölynharmaassa säässä, mutta on silti hauska päästä näkemään pikkuvilaus elämästä jossain muualla, varsinkin jos sattuu olemaan paikallisten seurassa.
(Kartta löytyi Virtual Finlandin sivuilta.)
Työmatkailu on myös huomattavasti mukavampaa, jos viihtyy työssään. Viimeisen vajaan vuoden aikana olen miettinyt työssäviihtymiskysymyksiä paljon. Elämän mittakaavassa sangen lyhyeen työuraani verrattuna olen kuitenkin ollut mukana jos jonkinmoisessa työyhteisössä. Jossain määrin on ollut järkyttävää huomata, miten paljon oma työviihtyvyys on työtovereista ja työpaikasta kiinni. Vaikka itse työ olisikin unelmatyö ja palkkauskin kohdallaan, se ei kuitenkaan takaa vielä mitään. Toki, jos perusasiat ovat kunnossa jaksaa vähän vähemmänkin täydellisessä työpaikassa riittävän hyvin. Jos todellisia ongelmia (kuten työsopimusrikkomuksia, työpaikkakiusaamista tai pomon burn-outia) kuitenkin ilmenee, saattaa opiskeluaikojen unelmaduunikin ikävä kyllä muuttua painajaiseksi. Siihen, jos vielä lisätään huono palkkaus, alkaa yhtälö olla aika mahdoton.
Tällä hetkellä voin kuitenkin onneksi sanoa, että asiat tuntuvat vaihteeksi olevan menossa parempaan suuntaan. Palattuani Suomeen vuosi sitten olin jo hetken menettää uskoni suomalaisiin työyhteisöihin ja -kulttuuriin. Me niin suorapuheisiksi kehutut suomalaiset, kun usein kuitenkin kaihdamme rakentavaa ja suoraa keskustelua viimeiseen asti ja kaikenlaiset toimintatapojen kehitysehdotukset koetaan harmittavan usein kritiikiksi henkilöä eikä asiaa kohtaan. Ehkäpä tavat hiljalleen muuttuvat meidän nuoremman työntekijäsukupolven vallatessa alaa ja toivottavasti kansainvälistyminenkin tuo mukanaan avoimempaa keskustelukulttuuria. Mene ja tiedä; toivossa aion kuitenkin myös jatkossa elää!
Itse asiassa pidän kyllä tämäntyylisestä matkailusta. 80-luvun jälkeen olen kiertänyt ennemminkin muita mantereita kuin Suomea, eikä lapsuuteni automatkoista ole kuin hämäriä muistikuvia jäljellä. Myös työn näkökulmasta katsottuna olen täysin matkustamisen kannalla, vaikka tämä näin tiheään tahtiin toteutettuna vähän raskasta onkin. Kuten muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset usein toteavat, tuntuu minustakin, että erilaiset toiminnot Suomessa keskittyvät turhankin vahvasti Helsingin seudulle, vaikka se itselleni toki kätevää onkin. Varsinkin järjestötyössä mukana ollessani koen kuitenkin, että on tärkeää, että kulloinkin edustettavat asiat tulevat myös ihmisten luo sinne, missä he itse arkeaan elävät. Innostusta toimintaan saattaa olla vaikea pitää yllä, jos se käytännössä pääsee toteutumaan vain Kehä III:n sisäpuolella pari kertaa vuodessa. Tämän lisäksi kotimaan työmatkailussa on myös se hyvä puoli, että sen kautta pääsee testaamaan kesän kaupunkilomakohteita työnantajan kustannuksella! Kesäfiilikseen on tietysti vaikea päästä huhtikuun vielä pölynharmaassa säässä, mutta on silti hauska päästä näkemään pikkuvilaus elämästä jossain muualla, varsinkin jos sattuu olemaan paikallisten seurassa.(Kartta löytyi Virtual Finlandin sivuilta.)
Työmatkailu on myös huomattavasti mukavampaa, jos viihtyy työssään. Viimeisen vajaan vuoden aikana olen miettinyt työssäviihtymiskysymyksiä paljon. Elämän mittakaavassa sangen lyhyeen työuraani verrattuna olen kuitenkin ollut mukana jos jonkinmoisessa työyhteisössä. Jossain määrin on ollut järkyttävää huomata, miten paljon oma työviihtyvyys on työtovereista ja työpaikasta kiinni. Vaikka itse työ olisikin unelmatyö ja palkkauskin kohdallaan, se ei kuitenkaan takaa vielä mitään. Toki, jos perusasiat ovat kunnossa jaksaa vähän vähemmänkin täydellisessä työpaikassa riittävän hyvin. Jos todellisia ongelmia (kuten työsopimusrikkomuksia, työpaikkakiusaamista tai pomon burn-outia) kuitenkin ilmenee, saattaa opiskeluaikojen unelmaduunikin ikävä kyllä muuttua painajaiseksi. Siihen, jos vielä lisätään huono palkkaus, alkaa yhtälö olla aika mahdoton.
Tällä hetkellä voin kuitenkin onneksi sanoa, että asiat tuntuvat vaihteeksi olevan menossa parempaan suuntaan. Palattuani Suomeen vuosi sitten olin jo hetken menettää uskoni suomalaisiin työyhteisöihin ja -kulttuuriin. Me niin suorapuheisiksi kehutut suomalaiset, kun usein kuitenkin kaihdamme rakentavaa ja suoraa keskustelua viimeiseen asti ja kaikenlaiset toimintatapojen kehitysehdotukset koetaan harmittavan usein kritiikiksi henkilöä eikä asiaa kohtaan. Ehkäpä tavat hiljalleen muuttuvat meidän nuoremman työntekijäsukupolven vallatessa alaa ja toivottavasti kansainvälistyminenkin tuo mukanaan avoimempaa keskustelukulttuuria. Mene ja tiedä; toivossa aion kuitenkin myös jatkossa elää!
(Tämä sarjakuva on varsinkin amerikkalaisten jatko-opiskelijoiden parissa tunnettu ja suosittu PhD Comics. Kyseinen strippi on julkaistu 21.4.2010.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti