Valittelin tuossa jonkun aikaa sitten väsyneenä päivänä toiselle puoliskolleni elämänmenoa ihan yleisesti ottaen. Havahduin järkytyksekseni huomaamaan, etten oikeasti muistanut, milloin olisin viimeksi nauranut oikein vatsa kippurassa ja vedet silmissä.
Toiminnan (tai ainakin jonkinasteisen toiminnan) ihmisenä päätin, että asialle on tehtävä jotain. Kävimme vaihtoehtoina läpi Anttilaan juoksemisen ja ainakin kolmen Simpsons-kauden ostamisen tai vastaavasti Monthy Python -paketin hankkimisen. Päätimme kuitenkin odottaa näiden hankintojen kanssa vielä jonkin aikaa ja ihan oikeasti myös miettiä, miten sitä arkipäivän iloisuuden määrää saisi lisättyä. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan! Itsehoidon alkuun olen määrännyt sauvakävelyn ja punttisalikäyntien uudelleen aloittamisen; toivotaan että liikunnan lisääminen myös osaltaan vaikuttaisi vireystilaani...
(Kuva on otettu alkuvuoden Ranskan-matkalta. Pieni tehtävä: etsi kuvan henkilöistä yksi heitä kaikkia yhdistävä piirre ;) )
Itsehoitokuurin toiseen vaiheeseen kuului nauraminen. Turussa asuessani kävin useinkin yliopistolla järjestetyissä stand up -illoissa, mutta täällä Helsingissä mm. seuralaiseni kielivalikoimasta johtuen, ovat komediaillat jääneet vähän vähemmälle. Bottalla järjestetään kuitenkin aina välillä englanninkielisiäkin stand up -iltoja ja oli kyllä kiva käydä pitkästä aikaa kuuntelemassa amatöörien ja ammattilaisten "huumorointia". Sen illan ohjelmisto ei ollut ehkä aivan parhaimmasta päästä, mutta on se silti ihailtavaa, miten jotkut uskaltavat ja osaavat laittaa itsensä likoon sillä tavoin.
Minulle illan kohokohta, itse asiassa aika yllättäen, oli komediaillan jälkeen alkaneet ihka oikeat lavatanssit! Koomikoiden tarinoidessa olinkin vähän ihmetellyt mikkiständien ympäri kiedottuja (teko)koivunoksia sekä lavalla olleita bändikamoja, joihin kuului myös haitari. Komeadiayleisön osittain poistuttua paikalta täyttyi Manalan yläkerran sali hienosti kellohameisiin ja muihin tanssivaatteisiin pukeutuneista ihmisistä, joiden keski-ikä oli selkeästi olettamaani alempi. Meistä kumpikaan ei oikeasti osaa tanssia, mutta kyllä mekin uskaltauduimme lattialla pikaisesti pyörähtämään taitavampien tanssijoiden meitä sulavasti väistäessä.
Tämä urbaani lavatanssikokemus oli kyllä oikein kunnon annos arjen eksotiikkaa, sillä lähiössä kasvaneena ja ennemminkin ulkomailla matkanneena ovat minulta suomalaiset lavatanssit jääneet aikalailla pimentoon. Näitä tanssijoita katsellessa tuli kuitenkin oikeasti hymy huuleen: tanssin ilo oikein loisti ihmisten kasvoilta ja selkeästikin tämän perjantai-illan vietossa prioriteetti oli jossain ihan muualla kuin kaljan kittaamisessa, vaikka sitäkin oli saatavilla. Meistä oli myös hauskaa yrittää selvittää tanssien kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja; niin vinhaan tahtiin vaihtuivat ihmisten parit, vaikka yhteisestä tanssityylistä olisi saattanut luulla, että yhdessä on tanssittu vuosikausia. Ei voi muuta kuin ihaillen ja ystävällismielisesti kadehtia!
Alla pieni maistiainen vielä (alku)illan esiintyjätarjonnasta. Suosittelen lämpimästi vastaavaa reseptiä myös muille naurunnälkäisille!
Minulle illan kohokohta, itse asiassa aika yllättäen, oli komediaillan jälkeen alkaneet ihka oikeat lavatanssit! Koomikoiden tarinoidessa olinkin vähän ihmetellyt mikkiständien ympäri kiedottuja (teko)koivunoksia sekä lavalla olleita bändikamoja, joihin kuului myös haitari. Komeadiayleisön osittain poistuttua paikalta täyttyi Manalan yläkerran sali hienosti kellohameisiin ja muihin tanssivaatteisiin pukeutuneista ihmisistä, joiden keski-ikä oli selkeästi olettamaani alempi. Meistä kumpikaan ei oikeasti osaa tanssia, mutta kyllä mekin uskaltauduimme lattialla pikaisesti pyörähtämään taitavampien tanssijoiden meitä sulavasti väistäessä.
Tämä urbaani lavatanssikokemus oli kyllä oikein kunnon annos arjen eksotiikkaa, sillä lähiössä kasvaneena ja ennemminkin ulkomailla matkanneena ovat minulta suomalaiset lavatanssit jääneet aikalailla pimentoon. Näitä tanssijoita katsellessa tuli kuitenkin oikeasti hymy huuleen: tanssin ilo oikein loisti ihmisten kasvoilta ja selkeästikin tämän perjantai-illan vietossa prioriteetti oli jossain ihan muualla kuin kaljan kittaamisessa, vaikka sitäkin oli saatavilla. Meistä oli myös hauskaa yrittää selvittää tanssien kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja; niin vinhaan tahtiin vaihtuivat ihmisten parit, vaikka yhteisestä tanssityylistä olisi saattanut luulla, että yhdessä on tanssittu vuosikausia. Ei voi muuta kuin ihaillen ja ystävällismielisesti kadehtia!
Alla pieni maistiainen vielä (alku)illan esiintyjätarjonnasta. Suosittelen lämpimästi vastaavaa reseptiä myös muille naurunnälkäisille!
Ihan näyttäisi siltä, ettei ole tilkitty etuhampaiden rakoa. Viehättävää, ettei kaikilla ole tasaista hampiriviä.
VastaaPoistaJoskus vaivaa se, ettei ole intoa mihinkään, ei viitsi lähteä vesijuoksemaan, ei sauvakävelemään, ei huvita kotityöt ja kun miettii, mitä ei huvita tai viitsi, ei saa mitään aikaiseksi. Nyt päätin minäkin, että liikettä ja toimintaa, koska on kuivaa ja valoisaa ja harrastuksetkin tältä keväältä lopuillaan. Tekosyitä en osaa keksiä enää. Ennen en myöntänyt olevani laiska ja mukavuudenhaluinen, nyt myönnän rehellisesti, mutta toisaalta muodissa on tämä - voi helkkari, downshifting vai slow vai...- eli ei pitäisikään soimata itseään kaikesta tekemättömästä. Yksin ei tule lähdettyä ja paras ystävä asuu Ranskassa ja toisella on inhottava selkävaiva, mikä estää aktiviteetteja. Excuses again...
Reipasta kevättä siis, lähtekäämme liikkeelle!
Tarkat silmät Kikka ;) Tuo kuvailemasi saamattomuus on kyllä mullekin tuttua. Nyt olen pyrkinyt sellaiseen käytäntöön, että yhdistän liikunnat heti työpäivän jatkeeksi. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän jumittavani tosi helposti kotiin, jos kerran ovesta sisään astun (ainakin liikunnan olleessa kyseessä). Nyt olen sitten päättänyt mennä aamulla suorinta tietä sauvat kainalossa töihin, mutta iltapäivällä sitten kävelenkin selkeästi pidempää reittiä kotiin. Sen jälkeen voi hyvällä omalla tunnolla loikoilla kotona, jos siltä tuntuu. Automatkalaisilla on tietysti vähän eri juttu, mutta sekin on loppujen lopuksi vain järjestelykysymys.
VastaaPoistaJännä, kun mainitsit tuosta downshiftingistä ja slow movementistä. Mä olen useasti pohtinut samaa asiaa. On toki tärkeää tajuta aina välillä rauhoittua ja ymmärtää, ettei joka paikkaan tarvitse aina revetä. Mulla on vaan sen kanssa sellainen dilemma, että mä en oikein ole vielä keksinyt mitä sillä downshiftatulla ajalla sitten pitäisi tehdä. Mun mielestä "ei mitään" ei ole mulle sopiva vastaus, jos "ei mitään" on jatkuvaa sohvalla koomailua. Kyllä mä haluaisin keksiä JOTAIN tekemistä, mutta jos ei ole käsityöihminen tai puutarhaihminen eikä oikein tiedä, minkä asian ihminen on, niin mitäs sitä sitten keksis... <:)
No, mutta hyvillä mielin eteenpäin. Kyllä näin ainakin alkuun on ulkoilma tuntunut tekevän tehtävänsä, ja kai tämän blogin kirjoittamisenkin voi katsoa downshiftaamiseksi. Tsemppiä myös sinun ulkoiluusi; kerrothan myöhemmin miten se on lähtenyt käyntiin?!