Kaffepaussi

Kaffepaussi turkulaisittain. Kuva täältä.

Jo ensimmäisinä teinivuosinani oppimani kahvinjuonti on siitä lähtien ollut minulle heikkous. Ensimmäiset kahvini join varmaankin itäisten lähiöiden silloin vielä savuisissa kuppiloissa. Niissä kitkerää kahvia tarjoiltiin kellertyneistä ja halkeilleista kupeista, joihin oli pakko lisätä maitoa ja sokeria, jotta pikimustan nesteen olisi silloin vielä lapsen suu saanut nieltyä. Kotiin mennessä vaatteisiin tarttuneen tupakanhajun saattoi yhä uskottavasti selittää yleisellä kanssaihmisten kahvilakessuttelulla ilman että vanhemmat olisivat epäilleet tyttärensä sortuneen laittomuuksiin ja huonoille tavoille.

Myöhemmin kahvimakuni on kehittynyt ja maito ja sokerikin ovat jääneet matkan varrelle. Vaikka nautin suuresti laadukkaasta espressosta hyvän ravintolaillallisen jälkeen, tunnen kuitenkin edelleen vetoa kaurismäkeläisen karuihin kahvihetkiin. Ehkä kaikki lukiovuosina urheilutalon kahviossa vietetyt hyppy- ja lintsaustunnit ovat jättäneet oman romanttisen leimansa siihen nykyisin lähes olemattomaan luksukseen, joka silloin oli niin arkista ja tavallista: loputtomien tuntien ja päivien viettäminen jatkuvasti täyttyvän kahvikupin äärellä muiden kohtalotovereiden seurassa, joiden kanssa jaettiin lähes kaikki elämän ilot ja surut – niin omat kuin muidenkin.

Ehkä juuri tuon arkisuuden takia sydämeni hypähtää huomatessani, että keskelle kolmen koon supermarketin leipä-juusto-leikkele-osastoa onkin kuin tyhjästä ilmestynyt halpoja kokoontaitettavia tuoleja pöytineen, joiden vieressä Pauligin-esiliinaan sonnustautunut kiharahiuksinen kuuttakymppiä lähestyvä nainen myy kahvia ja Fazerin leipomon paistamia korvapuusteja. Tai kun heti rautakaupan sisäänkäynnin vieressä on lähinnä harmaata, betonista teollisuushallia muistuttuvaan tilaan  pystytetty kiinteä kahvila sisäänkäynteineen, tiskeineen ja iltapäivälehtitelineineen ja jonka pöydissä työtakkeihin pukeutuneet miehet lippalakeissaan hörppivät sumppiaan sokerimunkki toisessa kädessä. Tuollaiset pienet hetket elämästä saavat minut jostain syystä usein herkistymään ja ehkä myös kaipaamaan mennyttä ja jollain tavoin menetettyä aikaa.

Viime aikoina olen yrittänyt parhaani mukaan hakeutua tuollaisiin pieniin hetkiin välttääkseni joutumasta siihen paljon puhuttuun ja parjattuun muka-ikuisen-kiireen-loukkuun. Vaikka mielellään muutaman kahvilan lisää Töölöön ottaisin, löytyy täältä kuitenkin onneksi useampi jo ennestään. Niitä olen parhaani mukaan kierrellyt.

Kuva Tin Tin Tangon kotisivuilta.

Tin Tin Tango on varmaankin suurelle osalle myös ei-töölöläisistä kahvittelijoista tuttu paikka. Se on käytännössä aina auki ja siellä saa sekä hyvää kahvia että aamupalaa koko päivän. Tin Tin Tangon saunaa ja pyykkikonetta en ole testannut, mutta muut palvelut ovat kyllä kokeilun arvoisia. Nimensä mukaisesti ranskalaiseen bistrotyyliin sisustetun kahvilan seiniä koristavat belgialaisseikkailija Tintin kuvat ja joinain kertoina myös paikan chansonin-omaiset musiikkivalinnat ovat viitanneet ranskankielisen maailman suuntaan.

Kuva Kahvila Maroccon kotisivuilta.

Kansallismuson takaa puolestaan löytyy Kahvila Marocco, josta pidän myös kovasti. Marocco on auki lähinnä aamuaikaisesta alkuiltaan, joten työiltoina sinne ikävä kyllä harvoin ehtii. Monesta muusta nykykahvilasta poiketen Kahvila Marocossa tarjotaan lähinnä paikanpäällä valmistettuja ruokia ja herkkuja, mikä on piristävää vaihtelua ketjuhötön tilalle.

Café Redin kuva löytyi blogista Silmänkääntövankila.

Lähempänä keskustaa Arkadiankadulta löytyy lähes vierivierestä Sininen Baari ja  Café Red. Sinistä Baaria en ikävä kyllä ole vielä päässyt testaamaan, sillä se on auki vain arkisin päiväsaikaan. Paras yritykseni oli kuluneella viikolla, kun saavuin paikalle varttia ennen sulkemisaikaa, jolloin vitriini ja kahvinkeitin olivat jo tyhjinä. Äkkiseltään sanoisin, että paikka vaikuttaa vielä astetta konstailemattomammalta (hauska sana!) kuin naapurinsa Café Red. Café Redin aukiolojat ovat samantyyliset Kahvila Marocon kanssa, joten ei sinnekään tule varmaan jatkossa usein eksyttyä. Paikka oli kuitenkin mukava, latte oli hyvää ja takimmaisessa huoneessa (jonka löytää, jos uskaltaa seikkailla tiskin vierestä takakäytävälle) järjestetään usein taidenäyttelyitä, joita voi käydä ohikulkiessaan kurkkaamassa.

Aika lähellä näitä, Taidehallin kulmalta löytyy myös jo aiemmin mainitsemani  Kahvila Soihtu, joka kaikkien edeltäjiensä tavoin on myös suht edullinen keskustan yleiseen hintatasoon verrattuna. Aluksi paikka tuntui ja tuoksui minusta vähän omituiselta ja suhtauduin siihen hiukan epäilevästi. Loppujen lopuksi viihdyin kuitenkin oikein hyvin paikassa satunnaisesti työskentelevän vapaaehtoisnuoren kanssa jutustellessa. On sitä hullumpiakin tapoja viettää aikaa kuin keskustella (hyvän!) kahvikupposen äärellä lukiolaisseurassa maanantai-iltapäivän kuluksi – melkein kuin silloin joskus!

Ja loppuun vielä teemaan sopivasti Oodi kahville à la Twin Peaks :)