Välillä tuntuu, että aikuisena on paljon vaikeampi olla hyvä ystävä kuin nuorempana. Mistä se johtuu? Vaikkei teininä olo muuten ollutkaan aina niin ihanaa, olivat ainakin omalla kohdallani ystävyyssuhteet ihanan yksinkertaisia: minun ystäväni ovat minun ystäviäni, he ovat maailman parhaita ystäviä ja me autamme toisiamme aina kun apua tarvitaan, vaikka keskellä yötä. Aina oli aikaa puhua puhelimessa tai tarjota muuten läsnäoloaan, jos siihen tuli tarve; kenenkään ei myöskään tuntunut olevan vaikea tarjota mielipiteitään tai neuvojaan jos toisella oli avun tarve. Samaa mieltä ei toki aina oltu, mutta sekin kuului asiaan.
Näin hieman aikuistuttuamme suuri osa ystävistäni on edelleen samoja ja isossa mittakaavassa samat säännöt pätevät edelleen. Luottamuspulaa ei ole ja vaikeistakin asioista voidaan puhua, olipa sitten kysymyksessä työ- tai parisuhdeongelmat, lapsettomuus tai terveysasiat. Välillä kuitenkin tulee tilanteita, joissa minua ihmetyttää ylenpalttinen huomioonottavaisuus. Jos toinen kääntyy puoleesi ja pyytää tukea, apua tai mielipidettä, niin välillä tuntuu siltä ettei sellaista uskalleta antaa. On helppo laittaa takaisin tekstiviesti, ilmaista sympatiat ja sanoa, että "soita, kun sinulle itsellesi sopii, olen täällä sinua varten". Toki tämäkin on tilanteesta riippuen tärkeää ja hyväkin vaihtoehto, mutta mitä sitten, kun toinen ei vain yksinkertaisesti jaksa enää soittaa?
Eikö ystävällä ole oikeus olla välillä vähän tungettelevakin, tarjota vähän liikaa mielipiteitä (kunhan itse muistaa, etteivät ne ole ainoat oikeat) ja tökkiä toista eteenpäin? Eikö tämä ole myös ystävän velvollisuus? On totta, että olen itse ollut aina varmaan vähän turhankin suorapuheinen niin hyvässä kuin pahassa. Itse kuitenkin toivoisin, että jos minulla menee joskus huonommin kuin itse suostun myöntämään, sanoisi joku sen myös edes kerran ääneen; on sitten kunkin oma asia päättää onko itse samaa mieltä ystävän analyysistä vai ei, mutta välillä ulkopuolinen perspektiivi on välttämätön. Kun on itse kaiken keskellä ei asioita aina nää samalla tavoin kuin vähän etäämmältä.
(Loppuun vähän lapsuuden suosikkieni Arja Saijonmaan ja Junnu Vainion ystävyys-paatosta vuodelta 1983.)
Eikö ystävällä ole oikeus olla välillä vähän tungettelevakin, tarjota vähän liikaa mielipiteitä (kunhan itse muistaa, etteivät ne ole ainoat oikeat) ja tökkiä toista eteenpäin? Eikö tämä ole myös ystävän velvollisuus? On totta, että olen itse ollut aina varmaan vähän turhankin suorapuheinen niin hyvässä kuin pahassa. Itse kuitenkin toivoisin, että jos minulla menee joskus huonommin kuin itse suostun myöntämään, sanoisi joku sen myös edes kerran ääneen; on sitten kunkin oma asia päättää onko itse samaa mieltä ystävän analyysistä vai ei, mutta välillä ulkopuolinen perspektiivi on välttämätön. Kun on itse kaiken keskellä ei asioita aina nää samalla tavoin kuin vähän etäämmältä.
(Loppuun vähän lapsuuden suosikkieni Arja Saijonmaan ja Junnu Vainion ystävyys-paatosta vuodelta 1983.)
Hei! Hyvä, kun löysin uudelleen blogisi, pidän siitä ja nyt aion muistaa osoitteen vastedes.
VastaaPoistaIhanaa, kun on toisiaan usein tai edes joskus tapaavia ystäviä. Tapaan omiani todella vähän, vaikka asutaan samassa kaupungissakin joidenkin kanssa. Paras ystäväni on Fifi, joka valitettavasti viettää puolet vuodesta- ainakin tähän asti- Ranskassa.Onneksi puhelin ja sähköposti on keksitty, vaikka ei niistä ole juurikaan iloa silloin, kun haluaisi yhdessä tehdä jotain.
Nuorempana oli tarve olla ja tehdä ja mennä yhdessä, näin "varttuneena" kaikki jotenkin käpertyvät koloihinsa ja ollaan kotona ja odotetaan milloin kevättä, milloin talvea. No, aurinkoista maaliskuuta sinulle!
Kiitos puhuttavisa mietteistäsi! Olisipa minulla kaltaisesi ystävä. Tuttuja on vaikka minkä verran, vaan kuka tosiaan viereesi jää.. ei niin kovin moni.
VastaaPoistaIhanaa kevään tuloa sinulle!
Kikka:
VastaaPoistaHyvä, että löysit tiesi takaisin :) Olet oikeassa, kaukoystävyyssuhteet ovat välillä hankalia. Olen itsekin ollut useampaan otteeseen kummallakin puolella (kotona ja poissa), enkä aina tiedä kummalla puolella olisi "helpompaa". Muualla asuessa on kuitenkin huonoina päivinä ihana tietää, että siellä kotona on tosiystäviä, joiden kanssa taas tavatessa on yhtä helppo puhua kaikesta ja tehdä asioita kuin ennenkin!
Anonyymi:
Kiitos sanoistasi! Epävarmoina hetkinä tungettelun ja välittämisen raja tuntuu välillä niin häilyvältä, mutta kaipa sitä ystävien kesken molemmat loppujen lopuksi tietävät kumpi on kyseessä. Kivaa kevään alkua myös sinulle! :)