Olen viime aikoina miettinyt paljon perhesuhteita ja niiden merkitystä. Oma kokemukseni ydinperhe-elämästä on sangen lyhyt ja suurimman osan elämästäni olenkin viettänyt uusioperheessä. Tiedän kyllä, ettei läheskään kaikissa ydinperheissä asiat suju ongelmitta ja moni voi kokea kauheitakin asioita omien biologisten vanhempiensa ja sisarustensa taholta. Omalta kohdaltani kokemukset ydinperheessä ja uusioperheessä elämisestä ovat kuitenkin sangen erilaisia.
Pintapuolisesti voisi sanoa, että perheissäni kaikki on mennyt hyvin eikä meidän uudenlainen perheemmekään varmastikaan ole ollut pahimmasta päästä. Suurin omalla kohdallani huomaama ero on kuitenkin ollut ehkä tietynlaisen perusluottamuksen puute. Tunne siitä, että toisen osapuolen silmissä oma arvo ja toisen välittäminen pitää eri tavalla ansaita kuin suhteissa omien biologisten sukulaisten kanssa. Usein biologisten sukulaisten kanssa yksilöllä on ehkä eri tavalla oma itseisarvonsa, jota ei yhtä helposti kyseenalaisteta, vaikka toinen toimisikin "väärin" tai tekisi jotain kyseenalaista.
Toisaalta elämä uusperheessä on varmasti myös opettanut paljon. Uskon, että itsestäni on ainakin tullut huomioonottavaisempi ja parempi ihmistuntija. En sanoisi, että olen välttämättä erityisen hyvä kummassakaan, mutta selkeästi parempi kuin lapsuudessani. Omalla kohdallani minua kuitenkin usein mietityttää juuri asioiden aikasidonnaisuus. Ovatko omat muistoni elämästä vanhempieni ja siskoni kanssa täysin värittyneitä silloisen ikäni takia? Ehkäpä lapsuuden usko vanhempien kaikkivoipaisuuteen ja auktoriteettiin ei ollut vielä horjunut ja vaikeat asiat oli helppo kuitata lapsi-vanhempi -suhteeseen kuuluvana kiistelynä. Mitä jos myöhemmät epävarmuuden hetket ja puolivanhemman taholta tulleet epäasiallisilta tuntuneet kommentit olivatkin teini-iän mukanaan tuomaa angstia ja kyseenalaistamista? Mitä, jos minusta olisikin tullut tismalleen yhtä joustava tai huomioonottavainen ihan vain iän ja kasvamisen myötä? Sitä on vaikea sanoa itse ja jälkikäteen.
Omien mietintöjen keskellä on ollut mielenkiintoista kuulla myös ystävien kokemuksia perhe-elämästä ja se on myös osaltaan auttanut laittamaan asioita perspektiiviin. Vaikka omat murheet aina tuntuvat suurimmilta, ja sitä ne itselleen tietysti ovatkin, on "hyvä" huomata, että muillakin on ongelmia perheenjäsentensä kanssa. Niin vanhempien kuin puolivanhempien kanssa, sisarusten, puolisisarusten ja kokonaisten sukuhaarojen kanssa ja niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vaikka useimmiten selitettyinä syyt tuntuvatkin absurdeilta tai eivät ainakaan ylitsepääsemättömiltä, on kai vain pakko hyväksyä se tosiasia, että ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Ratkaisu ei varmaankaan ole yhtä yksinkertainen kuin alla olevassa mainoksessa. Sukuaan (tai puolisukuaan) ei voi itse valita. Muiden kohdalla pitää kai vain itse oppia löytämään ympärilleen sellaisia ihmisiä, keiden kanssa voi tuntea olonsa turvalliseksi myös silloin, kun ollaan asioista eri mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti