Loman loppu

Viikonloppu ja lomanloppu lähestyvät vääjäämättä. Pakko myöntää, että paluu töihin vähän ahdistaa. Kulunut, tässä paikassa ensimmäinen, työvuosi on takana ja se on kieltämättä ollut rankka. Ehkä nyt ei kuitenkaan ole aika miettiä sitä vielä liikaa, vaan keskittyä viimeisiin lomapäiviin ja jo menneen loman hienouteen, sillä sitä se on ollut!

Harvoin tuntuu, että on saanut lomalla asiota aikaiseksi, mutta silti myös tarpeeksi lepoa. Tänä vuonna on kuitenkin sellainen olo ja paljon on tullutkin tehtyä.

Kotona olen:

-    pessyt matot

-    pessyt lattiat

-    pessyt ikkunat

-    vaihtanut kukkamullat

-    vihdoin teettänyt Amerikan-elämäni digikuvat paperille ja ryhtynyt tekemään niistä albumia

Ulkona olen:

-    käynyt taidenäyttelyssä

-    löytänyt uusia kahviloita

-    käynyt uusissa ravintoloissa

-    pyöräillyt uusiin paikkoihin

-    nähnyt vanhoja ystäviä Suomesta ja ulkomailta
-    käynyt mielenkiintoisia keskusteluja elämästä, työstä, kolmenkympinkriisistä, elämän tarkoituksesta, lähtemisestä, turvapaikanhakumenettelyistä ja kieli(tietee)stä

Kotimaassa olen:

-    käynyt kahdella kesämökillä

-    ollut elämäni ensimmäistä kertaa soutuvastuussa soutuveneessä

-    uinut Saimaassa

-    viettänyt ihania hetkiä puoliskoni kanssa auringonlaskuista nauttien (hyttysillä ja ilman)

Olen myös:

-    syönyt vähintään jäätelön päivässä

-    löytänyt Töölön kirjaston ja nauttinut runsain mitoin sen antimista

-    käynyt ulkomailla ja saanut maalistalleni 30:nnen maan

-   päivittänyt blogia sisällöllisesti ja ulkoisesti ihan uskomattoman paljon!

Kaikin puolin on siis pakko olla tyytyväinen lomaansa, varsinkin kun jopa mattojen ja ikkunoiden pesu sujui niin sutjakkaasti. Vähän kyllä pelotti keikkua ylimmän kerroksen ikkunoissa, mutta lopputulos oli vaivan (ja varovaisuuden) arvoista.

Kaiken tämän lisäksi loma on tarjonnut aikaa ajatella. On vielä paljon asioita, joita pitäisi miettiä - jos ei valmiiksi, niin ainakin enemmän. Tämän loman aikana olen oppinut ainakin sen, että pitäisi oppia olemaan tyytyväinen siitä mitä on. Jos ei ole maailman kivoin työ ja korvauskaan siitä ei ole kummoinen, niin ainakin on työ. Ja vaikka yleisesti ottaen olen toiminnan ihminen, on myös hyvä oppia tunnistamaan ja hyväksymään tilanteet, jolloin kannattaa antaa asioiden olla. Välillä on parempi keskittyä nauttimaan lomasta ja mennä vaikka uimaan!

Elävää kuvaa Islannista

Innostuin testailemaan digikameralla otettujen videoiden editointimahdollisuuksia ja pääsin näin ensiyrittämällä tavoitteeseeni: saada lyhennettyä muutamaa Islannissa ottamaani videon pätkää. Tässä siis pienet islantimaistiaiset myös äänen kera tällä kertaa.

Geysir

 

Islannissa on vielä Yhdysvaltojen Old Faithfuliakin suurempi geysir, nimeltään Stori-Geysir. Se kuitenkin näyttäytyy nykyään aika harvoin, lähinnä suurten maanjäristysten yhteydessä.  Viimeksi se on syössyt vettä ilman ihmisen teennäisiä ärsykkeitä ilmeisesti 1935.

Suur-Geysirin vieressä on kuitenkin toinen geysir nimeltään Strokkur (englanniksi "churn" eli kirnu tai muu veden vellomiseen ja myllertämiseen viittaava nimi). Se ryöpsäyttää 20-30 metrisen vesisuihkun vajaan kymmenen minuutin välein. Maassa oleva aukko, josta vesi syöksyy ilmoille oli hieno näky juuri ennen ja jälkeen purkausta. Kova humina videolla on tuulta, joka oli erityisen voimakas tuona päivänä. Seistessään sai tosissaan keskittyä etsimään tasapainopistettä, jos halusi pysyä paikallaan, eikä heittäytyä ehdoin tahdoin tuulen vietäväksi!

Bardarlaugin allas

Snæfellsnesin kansallispuistossa Hellnarin pikkukaupungin kupeessa sijaitsi myös saagojen erään sankarin Bárður Snæfellsásin oma kylpypaikka. Bárður Snæfellsás oli kertoman mukaan puoliksi ihminen ja puoliksi jättiläinen tai peikko; sen takia hänelle ei ehkä tavallinen pesusoikko riittänytkään. Allas on muodostunut vanhan tulivuoren kraateriin. Tarinan mukaan puolipeikko Bárður ei kuollutkaan tavallisten ihmisten lailla vaan teki kotinsa takana näkyvän Snæfells-vuoren jäätikölle. Paikka oli kerrassaan upea ja todella rauhallinen; kyllä siellä olisi kelvannut kylpeä! 

Eiríksstaðir

Eiríksstaðir oli myös hauska paikka. Vanhoja työvälineitä ja -tapoja käyttäen oli Haukadaluriin rakennettu saagojen aikainen turvetalo, jossa aikakauden asuihin pukeutuneet islantilaiset kertoivat samalla paikalla asuneen Erik Punaisen ja tämän jälkeläisten tarinan. Ohessa pieni otos tarinasta ja kielinäyte islanniksi (ihana kieli!).

Tuntui siltä, että kaikki saagojen sankarit olivat nykyisten sankarimääritelmien mukaan sangen kyseenalaisia hahmoja. Suurimmalla osalla tuntui olevan aika lyhyt pinna: edellä mainittu Bárður Snæfellsás tappoi pari sukulaislasta, kun Bárðurin tytär leikkien päätteksi vahingossa ajelehti jäävuorella Grönlantiin. Erik puolestaan tappoi jostain syystä pari naapuriaan ja joutui lähtemään maanpakoon. Myös hän päätyi Grönlantiin, jonne myöhemmin palasi uudelleen kokonaisen uudisasukasjoukon kera. Mukaan lähti myös hänen poikansa, Leifur "the Lucky" Eiríksson, joka myöhemmin tiettävästi löysi retkillään Pohjois-Amerikan mantereen.

Islannin hevoset

Islannin hevoset (Íslenski hesturinn) on tuotu Islantiin 800-luvulla. Sen jälkeen hevosrotu on pysynyt puhtaana, eikä Islannista muita hevoslajeja löydy. Islantilaiset tuntuvat olevan kovin ylpeitä näistä hevosistaan, ja sanovat hevosten loukkantuvan kovin, jos heitä kutsutaan poneiksi!

Mekin pääsimme kokeilemaan näillä hevosilla ratsastamista ja niille tyypillistä tölttiä. Vaikka sanotaan, että islanninhevosten askellus on tasaista menoa, niin pieni merisairausvaroitus on tätä videota katsellessa paikallaan vaikka kuvaushetkellä hevosilla olikin kävelyvauhti päällä. Kyydissäkin meno tuntui kokemattomasta varsin vauhdikkaalta, eritiysesti töltätessä (?), mutta hauskaa se oli!

Gullfoss

Loppuun vielä näkymiä upeasta Gullfossin "kultaisesta" vesiputouksesta. Tähänkin putoukseen liittyy tarina, vaikkakin vähän viikinkiaikaa uudempi.

1900-luvun alkupuolella oli suunnitteilla, että tämän putouksen vesivoimat valjastettaisiin energiantuotannon tarpeisiin. Läheisen maatilan tyttären, Sigríður Tómasdóttirin isä oli aiemmin omistanut maat, joilla putous sijaitsee. Sigríður ei suvainnut ajatellakaan, että nämä hienot ja hänelle niin rakkaat putoukset eivät olisi enää kaikkien ihmisten ilona. Hän ryhtyi taistoon vesiputouksen säilyttämiseksi ja muun muassa marssi jalkaisin noin 120 kilometriä Reykjavikiin protestoimaan. Kun tilanne oli toivottomimmillaan, hän jopa uhkasi  heittäytyä putoukseen. Sitä hänen ei onneksi lopulta tarvinnut tehdä, vaan asianajaja Sveinn Bjornssonin avulla alustava sopimus saatiin purettua ja alue annettiin Islannin kansan käyttöön. (Tuosta asianajasta tuli muuten myöhemmin Islannin ensimmäinen presidentti!)

Kävimme putouksella samana tuulisena päivänä kuin geysirilläkin,  mikä toi vierailuun oman lisänsä. Vaikka ei satanutkaan, sai kasvojaan olla pyyhkimässä koko ajan tuulen ripotellessa Gullfossin vesiä naamalle ja kameran linssiin. Videossakin näkyvällä alatasanteella pääsi juuri niin lähelle vesimassoja kuin vain kehtasi mennä. Siellä seistessä tuntui oma ihmisyys niin kovin pieneltä noihin mahtaviin luonnonvoimiin verrattuna.

Lähteitä: 
- www.exploreiceland.is 
- www.gullfoss.org
- www.icelandguest.com (kaikki tekstin kartat ovat näiltä sivuilta)
- www.ishestar.is
- www.leif.is 
- www.nat.is (Nordic Adventure Travel)
- www.westiceland.is 
- www.wikipedia.org

Tien päällä: Pyöräilyn hienoudesta

Aamuna eräänä heräilin kaikessa rauhassa. Keitin aamukahvia ja laitoin sen termospulloon nauttiakseni rauhallisesta ulkoilma-aamiaisesta kulmapuistossa. Pakkasin reppuuni viltin, vettä ja aamupalatarvikkeita sekä kasan kirjoja, jotka minun piti palauttaa kirjastoon. Lähikaupasta ostin vielä tuoreita karjalanpiirakoita ja sen jälkeen suuntasin puistoon viettämään leppoisaa ja raukeaa kesäpäivää puun viileässä varjossa. Niinhän minä luulin!

Eipä mennyt aikaakaan, kun aktiivisluonteinen ystäväni soitti ja ehdotti minulle pientä pyörähdystä Espoon puolella. Polkupyörillä tietenkin. Hetken mietittyäni tartuin ehdotukseen, sillä tarkoitukseni on ollut jo pitkään pyöräillä vihdoinkin Seurasaarta kauemmaksi. Kirjaston ja aurinkorasvatankkauksen jälkeen suuntasin pyöräni nokan kohti Pikku-Huopalahden siltaa, josta yhteinen pyöräretkemme alkoi.

Kesäaurinko paistoi kuumasti ja aurinkorasvan avittamana hiki nousi saman tien pintaan. Onneksi pyöräilykypärä suojasi kuitenkin helposti auringosta hämmentyvää päätäni suurimmilta säteilyiltä ja vauhdin mukanaan tuoma ilmavirta viilensi mukavasti ihoa. Ennen kuin huomasimmekaan olikin vieressä jo Tapiolan tienviitta ja Länsiväylän takana häämöttivät joskus arkkitehtonisesti kyseenalaisella aikakaudella rakennetut omakotitalot, joiden hinnat ulkonäöstään huolimatta hipovat varmasti pilviä.

Westendistä eteenpäin matkamme olikin yhtä silmän iloa! Google Maps ei tarkkaa reittiämme tunnista ja ohessa on vain epätäsmällinen reittiesitys. Koko matka Westendistä Nuottaniemeen oli kuitenkin käytännössä pienten metsäpolkujen yhdistämää uimarantaa uimarannan perään.

View Larger Map

Haukilahdessa iski jäätelön nälkä, jonka tukahdutimme Espoon Merenkävijöiden kahvilassa. Sen jälkeen vähän eksyimmekin rantareitiltä ja ikäväksemme ohjauduimme ison kauppalan tienolle. Oli hauska huomata, että periaatteessa minäkin voisin hoitaa ostokseni oikein supermarketissa; tähän asti kuvittelin että sen tekemiseen tarvitaan autoa, mutta yllättävän nopeasti matkanteko sujuu pyörälläkin.

Vihdoin muutaman lähiökierroksen jälkeen saimme kurssimme taas kohdalleen ja löysimme päämäärämme Nuottaniemen. Ihan kuin huomaamatta oli matkaa kertynyt jo parisenkymmentä kilometriä! Nuottaniemestä löysimme myös kadottamamme rantapolun pään, jota pitkin palasimme Haukilahteen toiselle tankkaustauolle. Tältä väliltä löytyi runsain määrin Espoon kaupungin julkisia laitureita, joilta sai kuka tahansa pulahtaa raikkaaseen meriveteen uimaan. Tällä kertaa me kuitenkin vain tyydyimme liottamaan vedessä jo matkasta pölyyntyneitä varpaitamme, ennen kuin oli aika suunnata takaisin keskustan iltarientoihin. 

Aurinkoisia merimaisemia katsellessa ei voinut kuin ihailla Suomen kesän ja pääkaupunkiseudun kauneutta: kaikki tämä vai muutaman polkaisun päässä. Miten on mahdollista, että tällaiseen tulee ryhdyttyä niin harvoin? Miksi en itse saa aikaiseksi lähteä, vaikka usein vastaavia suunnitelmia haudonkin, vaan tarvitsen siihen useimmiten jonkun ulkopuolisen kimmokkeen? No, kaksin melkein aina kaunihimpi, ja nytkin oli kiva olla kaverin kanssa liikenteessä. Lomaa on vielä reilu viikko jäljellä, joten eiköhän tässä vielä keretä pyöräilemään uudelleenkin!

Tässä vielä traileri kirjoituksen pyöräilyteemaan liittyen. Elokuvaesittelyssä ei pyöräily nouse yhtä isoon osaan kuin mitä se on itse elokuvassa, mutta kannattaa silti katsoa. Tämä on aivan verraton ranskalais-belgialais-kanadalais-brittiläisenä yhteistuotantona tehty animaatio, johon tutustuin Etelä-Ranskassa asuessani. Traileri on englanninkielinen, mutta alkuperäinen elokuva on ranskankielinen ja ranskaksi se kannattaa myös katsoa. Puhetta elokuvassa on niin vähän, että kielitaidotonkin pärjää hyvin. Voilà, Les triplettes de Belville!

Islanti: Tien päällä

Kiertelimme viikon aikana lähinnä länsirannikkoa ja oli jännittävää huomata, miten yhtäältä Islanti on maantieteellisesti yllätävänkin iso ja haastava maa ja toisaalta hirmuisen pieni. Ihmisiähän koko maassa on noin 320 000, joista lähes 200 000 asuu suur-Reykjavikin alueella. Vaikka meillä oli viikko aikaa, päätimme ettemme edes yritä ajaa läpi perinteistä kehätietä ja nähdä koko maata. Koko tie Islannin ympäri kun kuitenkin on 1339 kilometriä ja ajaminen on teiden laadusta johtuen hitaampaa kuin täällä. Ajattelimme siksi, että on mukava nähdä vähän vähemmän, mutta kunnolla.


View Larger Map

Ja kunnolla näimmekin! Neljän ajopäivän aikana ehdimme nähdä upeita vuori- ja vuonomaisemia, karua sisämaata, laajoja laavakenttiä ja kauniita rannikkoseutuja. Kokonaisen päivän päätimme viettää Snæfellsjökullin kansallispuistossa ja se kyllä kannatti! Maisemat olivat kerrassaan upeita. Halusimme nimenomaan päästä omin jaloin myös kulkemaan eikä vain katsella maisemia auton ikkunasta, ja siihen tarkoitukseen seutu oli omiaan. (Ylin ja alin kuva näistä neljästä ovat kansallispuistosta, muut muualta matkanvarrelta.)

 

  
 

 

Yksi kansallispuistopäivän kohokohdista oli heti aamulla tekemämme pieni vaellus. Matkalla yöpaikastamme kansallispuiston alueelle löytyi sammunut tulivuori, jonka kraaterin reunalle vei sangen helppokulkuinen vaellusreitti. Sen lisäksi, että oli jännittävää päästä oikean tulivuoren reunalle, kävi meillä todellinen tuuri ja saimme ilmaisen yksityisopastuksen vuoren huipulle ja takaisin! Reitti lähti liikkeelle läheisen maatilan pihalta ja ilmeisesti talon koira oli ottanut tavakseen huolehtia siitä, että päivän ensimmäiset vaeltajat pääsevät turvallisesti perille. Niinpä se kulki edellämme koko parin tunnin matkan aina välillä lampaidensa perään juosten ja haukkuen, mutta aina kuitenkin luoksemme palaten.

Automatkallamme pääsimme tutustumaan vähän myös muihin kaupunkeihin kuin Reykjavikiin. Reykjavik oli todella mukava kaupunki ja ydinkeskusta muistutti minusta kokonsa puolesta lähinnä Turkua tai Tamperetta. Myös muut kaupungit olivat mukavanoloisia, mutta kieltämättä sangen pieniä. Useimmilla matkoillani olen ollut niin onnekas, että olen ainakin osan ajasta viettänyt paikallisten ystävieni kanssa ja päässyt kokemaan arkielämää. Olikin aika erilaista olla tällaisella matkalla, jossa olen täysin turistina, enkä tunne koko maassa ketään. Tässä mielessä minulla jäi selvästi sellainen olo, että varsinkin näissä pienemmissä kaupungeissa vierailu jäi kovin pinnalliseksi. Oli kiva käydä paikallisissa ravintoloissa, joissa ei välttämättä ihan yhtä usein turisteja käynyt kuin muualla reittimme varrella, mutta kontaktit paikallisiin jäivät vähäisiksi; emme mekään kyllä tällä kertaa erityisesti yrittäneet kontaktia luoda. Minulle matkustaminen on yleensä kuitenkin nimenomaan paikalliseen elämään tutustumista ja maasta oppimista yksittäisten ihmisten kokemusten kautta. Toki jokaisen elämä ja elämäntapa on erilainen ja elettyjä todellisuuksia on varmaankin yhtä monta kuin on ihmisiäkin, mutta minua kiinnostaakin nimenomaan tämä eri ihmisten subjektiivinen tulkinta omasta ympäristöstään. Tällä kertaa tämä puoli maahan tutustumisesta jäi puuttumaan, mutta luontokohteena matka oli täydellinen.

Snæfellsnesin lisäksi kiersimme myös perinteiset turistikohteet, kuten maailman ensimmäisen “eduskunnan”, Alþing’in,  perustamispaikan Þingvellirin kansallispuistossa, Geysirin ja Gullfossin mahtavan vesiputouksen, jonne olisi halutessaan päässyt helposti vaikka tippumaan.

 

 

Viimeisenä päivänä kävimme myös kylpemässä “Blue Lagoonissa” (Bláa lónið islanniksi) ja on pakko myöntää, että se oli huomattavasti parempi kokemus kuin olin odottanut. Olen jostain syystä aina suhtautunut vähän skeptisesti kylpylöihin ja muihin tällaisiin (osittain) ihmisten luomiin turistirysiin. Tällä kertaa skeptisyyteni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä laguunissa uiminen oli erittäin rentouttavaa ja sangen erilainen kokemus kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Vesi oli suolaista, hämmentävän väristä ja sen lisäksi reunoilta tuprutteli välillä höyrypilviä, joiden sisällä ei nähnyt eteensä lainkaan. Kun ihmisiäkään ei ollut siellä liikaa, kokemus oli kokonaisuudessaan paljon … en tiedä mikä olisi hyvä sana … ehkä aistillisempaa kuin olin osannut kuvitellakaan. Suosittelen hyvässä seurassa kokeiltavaksi!

Islanti: Yhteiskunnasta/yleistä

Viimein on 30 maata plakkarissa! Olen jo pitkään halunnut matkustaa Islantiin. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että helpommin tulee lähdettyä jonnekin kauemmas ja erilaisempaan paikkaan kuin toiseen pohjoismaahan. Viimeinkin tuli kuitenkin oikeasti lähdettyä, nyt kun olen lyöttäytynyt yhteen kumppanini kanssa ja hänenkin “Minne matkustaisin seuraavaksi?” –listallaan oli kärkisijoilla Islanti.

Luonnoltaan Islanti on ihan omaa luokkaansa ja siitä kirjoitan varmasti myöhemmin enemmän. Muilta osin Islanti muistutti minua Suomesta monellakin tapaa. Yhteiskuntarakenteet ovat tietysti pohjoismaissa muotoutuneet hyvinkin samanlaisiksi, mutta kuten Suomessakin, on Islannissa tapahtunut paljon muutoksia ihan viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Kuulemamme mukaan Islannissa asuttiin joissain paikoissa turvetaloissa vielä 80-luvullakin ja tieverkosto ei edelleenkään ole yhtä kehittynyt kuin muualla läntisessä maailmassa (luonnonoloilla on varmasti tähän suuri vaikutus). Suomen osalta vastaavaa muutosaikakautta on näin vähän alle kolmikymppisenä vaikea täysin hahmottaa.  Kuitenkin kun miettii oman lapsuuden lähikauppaostoksia tai matkoja mummolaan, rupeaa muistikuvia toisenlaisesta Suomesta vähitellen heräämään. Valaiseva kokemus oli myös tavata uudelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin viisivuotiaana tuntemani siskoni kanadalainen ystävä, joka oli ollut vaihdossa Varsinais-Suomen maaseudulla 80-luvun lopulla. Hänen kertomustensa kautta oli helppo huomata, miten moni asia onkaan täällä Suomessakin muuttunut Nevostoliiton romahdettua ja ihan yleisen (teknologian) kehityksen myötä.

Reykjavikin seutua lukuunottamatta  maantiet ovat parhaimmillaankin erittäin kapeita eikä piennarta ole useimmiten laisinkaan. Siitä huolimatta pyöräilijöitä näkyi matkan varrella paljon, joten niin pyörän kuin autonkin ajajilta vaaditaan hyviä hermoja.

Entä Islanti? Nykyään ainakin Reykjavik on  erittäin moderni; arkitehtuuri ja sisustustyyli on usein suomalaisen/skandinaavisen pelkistettyä, ilmaisia langattomia verkkoja löytyy helposti ja pääkaupungissa on vaikka kuinka monta gourmet-ravintolaa; muualla maassa niiden löytäminen saattaakin sitten olla vähän haastavampaa. Toki asuintalojen rakennustyyli eroaa suomalaisesta, mutta aika tutun oloista kaupunkialueella oli. Ainut minun mielestäni selkeästi parannusta kaipaava asia Islannissa oli vessapaperi! Islantilainen vessapaperi (useimmissa paikoissa ainakin) oli kuin ranskalaisen ja venäläisen paperin yhdistelmä: jätä ranskalaisesta vessapaperista väri ja hajusteet pois ja yhdistä siitä “imukyky” sekä hieman pehmeämpi koostumus venäläisen vessapaperin kovuuteen ja harmauteen. Tässä tällainen pika-analyysi siltä saralta!

Islannissa tuntui myös asuvan paljon ulkomaalaisia. Ainakin turismin alalla työskeneteleviin islannin kieltä taitamattomiin asiakaspalvelijoihin törmäsi koko ajan. Pohjoismaista ja EU/ETA-maista tulevien ei tarvitse hankkia työlupaa erikseen ja vaikutti että talouskriisistä huolimatta tuntui työpaikkoja ainakin kesäsesongilla riittävän. Muualta maailmasta tulevien osalta työluvan saanti on ilmeisesti kuitenkin merkittävästi vaikeampaa. Tiedä sitten, millaista olisi olla Islannissa maahanmuuttajana pysyvästi. Yritin löytää tietoa Islannin maahanmuuttopolitiikasta, mutta aika laihoin tuloksin. Päällisin puolin vaikutti siltä että Islannin katukuva oli sangen valkoinen. Ihmiset olivat kyllä todella ystävällisiä ja vitsikkäitä lähes joka yhteydessä ja vaikuttivat muutenkin sangen avomielisiltä, joten toivottavasti Islantiin on erilaisten ihmisten helpompi tulla ja sopeutua kuin Suomeen.

Omasta kulttuuristaan islantilaiset ovat erittäin ylpeitä ja turistien koulutus alkaa jo lentokoneessa. Ehkäpä Finnairinkin kannattaisi kokeilla jotain vastaavaa!

Kotiinpaluun tunnelmia

Viikko Islannissa on takana ja palasimme eilen kotiin väsyneinä, mutta onnellisina! Aamun aikainen herätys ja kolmen tunnin aikaero on yllättävän paha yhdistelmä, mutta eiköhän tästä nopeammin toeta kuin Yhdysvaltojen länsirannikon matkojen 10 tunnin aikaerosta.

Tuntuu, että tältä lomalta sai oikeastikin puhtia ja inspiraatiota elämään. Osansa tähän antaa kyllä varmasti myös ennen lähtöä imuroimatta jäänyt koti. Tänään heräsin heti kahdeksalta ja sen jälkeen onkin koko päivä ollut yhtä kodin laittamista ja siivoamista. Alkukesästä löytämääni mattolaituria tuli tänään viimein oikeasti käytettyä ja hyvin toimi! Neljän puhdistuneen maton jälkeen istuskelimme hetken myös elintarvikekioski-kahvila Airon terassilla juomassa lattea, syömässä Dallas-pullaa ja lukemassa islantilaista kirjaa. Aamusumun hälvettyä ilma oli jo kymmenen jälkeen niin lämmin, että terassin varjossa oli mukava istua ja nauttia kesäisestä aamupäivästä. Tuntui jotenkin rauhoittavan hyvältä istua siinä toisen puoliskoni kanssa yhdessä ja kuunnella toisella korvalla hänen hyminäänsä hänen työskennellessään uuden sävellyksensä kimpussa. Tuli taas sellainen elämä on ihanaa –olo, mistä useimmiten osaan nauttia lähinnä matkustaessani; kiva että joskus se onnistuu näin kotosallakin!

Tuon pienen lepotauon jälkeen olikin aika tehdä improvisaatiolunas pakkasen ja jääkaapin jämäantimista – huomenna on nimittäin vuorossa pakastimen sulatus. Tuli yllättäen aika tuhti lounas: pekoni-pinaattipiirakkaa voitaikinapohjalla (joulutorttutaikinat piti johonkin käyttää!). Piirakan jälkeen oli sitten pakko pestä lattiat ja hinkata vessanpönttö, että lounaasta saatu energia tulisi hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä nyt siis alkusoittona sille, että tästä alkaa matkaraporttini Islannista. Kirjoitan sitä varmaankin useammassa osassa, sillä niin paljon tuli taas nähtyä ja mietittyä matkan aikana, etten sitä yhdeltä istumalta saa fiksusti jäsenneltyä. Ehkäpä teistäkin lukijoista vielä joku innostuu sinne lähemään ja voi sitten kertoa jälkikäteen aiheuttiko Islanti teissäkin tällaisen energiapurkauksen kotiin palatessa!

Loppuun vielä video, josta löytyy yhdessä paketissa siivousmusiikkia (jota voi hoilottaa kovaan ääneen siivotessa), kotiipaluutunnelmia, hyviä muistoja sekä suomalaista kesämeininkiä. Aurinkoista viikonloppua!

Inspiroiva Islanti

Kotiinpaluu lahestyy ja huomenna ikava kylla odottaa aikainen aamuheratys:  lentobussi lahtee aikaisin, ja aamu-unisuudestani huolimatta minunkin taman paivan islanninhevosratsuksesta herkistyneen peppuni pitaa nousta luksushuoneen luksussangysta ennen puoli viitta! Lisaa luksushuoneesta ja matkasta tulee tanne blogiin varmasti kirjoitettua myohemmin, mutta tassa vahan ensimakua. Videon ennen matkaakin nahneena sanon, etta Islanti on huomattavasti inspiroivampi livena; suosittelen (kylmahkosta ilmasta huolimatta) lampimasti!

Inspired by Iceland Video from Inspired By Iceland on Vimeo.

Aamukahvia ja matkakuumetta

Huomenna loma alkaa tosissaan, sillä silloin suuntaamme lomamatkalle Islantiin! Jännitys on huipussaan ja matkalaukut pakattuina. Toivotaan, että matka sujuu suunnitelmien mukaan, ja etteivät keväällä aktivoituneet tulivuoret hermoile turhia meidän reissumme aikana!

Muutenkin on ollut kiva viettää kesäisiä vapaapäiviä, kun aurinko on tuntunut viihtyvän taivaalla. Alkuviikon kaupungilla aamupalailu on saanut myös onnistunutta jatkoa: eilen vietimme siskon lasten kanssa aamupalahetken kauppatorin Café Köketissä ja tänään pääsin viimein testaamaan pari päivää sitten löytämääni Kahvila Tyyniä/Tyyntä. Bongasin sen alkuviikosta Töölönlahden rannasta ihan ravintola Töölönrannan vierestä. Siellä oli hauska nauttia lämpimiä karjalanpiirakoita ilman ylimääräisiä lokkeja ja niiden riekuntaa. Kahvila on ilmeisesti aika uusi, ja työntekijät olivat ensimmäistä päivää treenaamassa. Jonoa kun ei kuitenkaan ollut siihen aikaan aamusta, niin se toi vaan mukavaa lisätunnelmaa. Omistaja (?) kertoi, että myöhemmin kesällä kahvilan terassilla  (sisätiloja ei kahvilassa itse asiassa olekaan) on tarkoitus näyttää elokuvia sekä kuulla dj:den soitantaa. Kotisivua ei paikalla ole, mutta Facebook-ryhmä kuulemma kyllä. Itse en onnistunut sitä löytämään, mutta pääasia että löysin kahvilan!

Ps. Glorian nettisivuilta löytyi artikkeli Kahvikioski Tyynistä, mistä löytyy muun muassa kahvilan aukioloajat. Kahvila ympäristöineen on kyllä huomattavasti mukavamman oloinen oikeasti kuin artikkelin kuvassa.