Viimein on 30 maata plakkarissa! Olen jo pitkään halunnut matkustaa Islantiin. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että helpommin tulee lähdettyä jonnekin kauemmas ja erilaisempaan paikkaan kuin toiseen pohjoismaahan. Viimeinkin tuli kuitenkin oikeasti lähdettyä, nyt kun olen lyöttäytynyt yhteen kumppanini kanssa ja hänenkin “Minne matkustaisin seuraavaksi?” –listallaan oli kärkisijoilla Islanti.
Luonnoltaan Islanti on ihan omaa luokkaansa ja siitä kirjoitan varmasti myöhemmin enemmän. Muilta osin Islanti muistutti minua Suomesta monellakin tapaa. Yhteiskuntarakenteet ovat tietysti pohjoismaissa muotoutuneet hyvinkin samanlaisiksi, mutta kuten Suomessakin, on Islannissa tapahtunut paljon muutoksia ihan viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Kuulemamme mukaan Islannissa asuttiin joissain paikoissa turvetaloissa vielä 80-luvullakin ja tieverkosto ei edelleenkään ole yhtä kehittynyt kuin muualla läntisessä maailmassa (luonnonoloilla on varmasti tähän suuri vaikutus). Suomen osalta vastaavaa muutosaikakautta on näin vähän alle kolmikymppisenä vaikea täysin hahmottaa. Kuitenkin kun miettii oman lapsuuden lähikauppaostoksia tai matkoja mummolaan, rupeaa muistikuvia toisenlaisesta Suomesta vähitellen heräämään. Valaiseva kokemus oli myös tavata uudelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin viisivuotiaana tuntemani siskoni kanadalainen ystävä, joka oli ollut vaihdossa Varsinais-Suomen maaseudulla 80-luvun lopulla. Hänen kertomustensa kautta oli helppo huomata, miten moni asia onkaan täällä Suomessakin muuttunut Nevostoliiton romahdettua ja ihan yleisen (teknologian) kehityksen myötä.
Entä Islanti? Nykyään ainakin Reykjavik on erittäin moderni; arkitehtuuri ja sisustustyyli on usein suomalaisen/skandinaavisen pelkistettyä, ilmaisia langattomia verkkoja löytyy helposti ja pääkaupungissa on vaikka kuinka monta gourmet-ravintolaa; muualla maassa niiden löytäminen saattaakin sitten olla vähän haastavampaa. Toki asuintalojen rakennustyyli eroaa suomalaisesta, mutta aika tutun oloista kaupunkialueella oli. Ainut minun mielestäni selkeästi parannusta kaipaava asia Islannissa oli vessapaperi! Islantilainen vessapaperi (useimmissa paikoissa ainakin) oli kuin ranskalaisen ja venäläisen paperin yhdistelmä: jätä ranskalaisesta vessapaperista väri ja hajusteet pois ja yhdistä siitä “imukyky” sekä hieman pehmeämpi koostumus venäläisen vessapaperin kovuuteen ja harmauteen. Tässä tällainen pika-analyysi siltä saralta!
Islannissa tuntui myös asuvan paljon ulkomaalaisia. Ainakin turismin alalla työskeneteleviin islannin kieltä taitamattomiin asiakaspalvelijoihin törmäsi koko ajan. Pohjoismaista ja EU/ETA-maista tulevien ei tarvitse hankkia työlupaa erikseen ja vaikutti että talouskriisistä huolimatta tuntui työpaikkoja ainakin kesäsesongilla riittävän. Muualta maailmasta tulevien osalta työluvan saanti on ilmeisesti kuitenkin merkittävästi vaikeampaa. Tiedä sitten, millaista olisi olla Islannissa maahanmuuttajana pysyvästi. Yritin löytää tietoa Islannin maahanmuuttopolitiikasta, mutta aika laihoin tuloksin. Päällisin puolin vaikutti siltä että Islannin katukuva oli sangen valkoinen. Ihmiset olivat kyllä todella ystävällisiä ja vitsikkäitä lähes joka yhteydessä ja vaikuttivat muutenkin sangen avomielisiltä, joten toivottavasti Islantiin on erilaisten ihmisten helpompi tulla ja sopeutua kuin Suomeen.
Omasta kulttuuristaan islantilaiset ovat erittäin ylpeitä ja turistien koulutus alkaa jo lentokoneessa. Ehkäpä Finnairinkin kannattaisi kokeilla jotain vastaavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti