Kiertelimme viikon aikana lähinnä länsirannikkoa ja oli jännittävää huomata, miten yhtäältä Islanti on maantieteellisesti yllätävänkin iso ja haastava maa ja toisaalta hirmuisen pieni. Ihmisiähän koko maassa on noin 320 000, joista lähes 200 000 asuu suur-Reykjavikin alueella. Vaikka meillä oli viikko aikaa, päätimme ettemme edes yritä ajaa läpi perinteistä kehätietä ja nähdä koko maata. Koko tie Islannin ympäri kun kuitenkin on 1339 kilometriä ja ajaminen on teiden laadusta johtuen hitaampaa kuin täällä. Ajattelimme siksi, että on mukava nähdä vähän vähemmän, mutta kunnolla.
View Larger Map
Ja kunnolla näimmekin! Neljän ajopäivän aikana ehdimme nähdä upeita vuori- ja vuonomaisemia, karua sisämaata, laajoja laavakenttiä ja kauniita rannikkoseutuja. Kokonaisen päivän päätimme viettää Snæfellsjökullin kansallispuistossa ja se kyllä kannatti! Maisemat olivat kerrassaan upeita. Halusimme nimenomaan päästä omin jaloin myös kulkemaan eikä vain katsella maisemia auton ikkunasta, ja siihen tarkoitukseen seutu oli omiaan. (Ylin ja alin kuva näistä neljästä ovat kansallispuistosta, muut muualta matkanvarrelta.)
Yksi kansallispuistopäivän kohokohdista oli heti aamulla tekemämme pieni vaellus. Matkalla yöpaikastamme kansallispuiston alueelle löytyi sammunut tulivuori, jonka kraaterin reunalle vei sangen helppokulkuinen vaellusreitti. Sen lisäksi, että oli jännittävää päästä oikean tulivuoren reunalle, kävi meillä todellinen tuuri ja saimme ilmaisen yksityisopastuksen vuoren huipulle ja takaisin! Reitti lähti liikkeelle läheisen maatilan pihalta ja ilmeisesti talon koira oli ottanut tavakseen huolehtia siitä, että päivän ensimmäiset vaeltajat pääsevät turvallisesti perille. Niinpä se kulki edellämme koko parin tunnin matkan aina välillä lampaidensa perään juosten ja haukkuen, mutta aina kuitenkin luoksemme palaten.
Automatkallamme pääsimme tutustumaan vähän myös muihin kaupunkeihin kuin Reykjavikiin. Reykjavik oli todella mukava kaupunki ja ydinkeskusta muistutti minusta kokonsa puolesta lähinnä Turkua tai Tamperetta. Myös muut kaupungit olivat mukavanoloisia, mutta kieltämättä sangen pieniä. Useimmilla matkoillani olen ollut niin onnekas, että olen ainakin osan ajasta viettänyt paikallisten ystävieni kanssa ja päässyt kokemaan arkielämää. Olikin aika erilaista olla tällaisella matkalla, jossa olen täysin turistina, enkä tunne koko maassa ketään. Tässä mielessä minulla jäi selvästi sellainen olo, että varsinkin näissä pienemmissä kaupungeissa vierailu jäi kovin pinnalliseksi. Oli kiva käydä paikallisissa ravintoloissa, joissa ei välttämättä ihan yhtä usein turisteja käynyt kuin muualla reittimme varrella, mutta kontaktit paikallisiin jäivät vähäisiksi; emme mekään kyllä tällä kertaa erityisesti yrittäneet kontaktia luoda. Minulle matkustaminen on yleensä kuitenkin nimenomaan paikalliseen elämään tutustumista ja maasta oppimista yksittäisten ihmisten kokemusten kautta. Toki jokaisen elämä ja elämäntapa on erilainen ja elettyjä todellisuuksia on varmaankin yhtä monta kuin on ihmisiäkin, mutta minua kiinnostaakin nimenomaan tämä eri ihmisten subjektiivinen tulkinta omasta ympäristöstään. Tällä kertaa tämä puoli maahan tutustumisesta jäi puuttumaan, mutta luontokohteena matka oli täydellinen.
Snæfellsnesin lisäksi kiersimme myös perinteiset turistikohteet, kuten maailman ensimmäisen “eduskunnan”, Alþing’in, perustamispaikan Þingvellirin kansallispuistossa, Geysirin ja Gullfossin mahtavan vesiputouksen, jonne olisi halutessaan päässyt helposti vaikka tippumaan.
Viimeisenä päivänä kävimme myös kylpemässä “Blue Lagoonissa” (Bláa lónið islanniksi) ja on pakko myöntää, että se oli huomattavasti parempi kokemus kuin olin odottanut. Olen jostain syystä aina suhtautunut vähän skeptisesti kylpylöihin ja muihin tällaisiin (osittain) ihmisten luomiin turistirysiin. Tällä kertaa skeptisyyteni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä laguunissa uiminen oli erittäin rentouttavaa ja sangen erilainen kokemus kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Vesi oli suolaista, hämmentävän väristä ja sen lisäksi reunoilta tuprutteli välillä höyrypilviä, joiden sisällä ei nähnyt eteensä lainkaan. Kun ihmisiäkään ei ollut siellä liikaa, kokemus oli kokonaisuudessaan paljon … en tiedä mikä olisi hyvä sana … ehkä aistillisempaa kuin olin osannut kuvitellakaan. Suosittelen hyvässä seurassa kokeiltavaksi!
View Larger Map
Ja kunnolla näimmekin! Neljän ajopäivän aikana ehdimme nähdä upeita vuori- ja vuonomaisemia, karua sisämaata, laajoja laavakenttiä ja kauniita rannikkoseutuja. Kokonaisen päivän päätimme viettää Snæfellsjökullin kansallispuistossa ja se kyllä kannatti! Maisemat olivat kerrassaan upeita. Halusimme nimenomaan päästä omin jaloin myös kulkemaan eikä vain katsella maisemia auton ikkunasta, ja siihen tarkoitukseen seutu oli omiaan. (Ylin ja alin kuva näistä neljästä ovat kansallispuistosta, muut muualta matkanvarrelta.)
Yksi kansallispuistopäivän kohokohdista oli heti aamulla tekemämme pieni vaellus. Matkalla yöpaikastamme kansallispuiston alueelle löytyi sammunut tulivuori, jonka kraaterin reunalle vei sangen helppokulkuinen vaellusreitti. Sen lisäksi, että oli jännittävää päästä oikean tulivuoren reunalle, kävi meillä todellinen tuuri ja saimme ilmaisen yksityisopastuksen vuoren huipulle ja takaisin! Reitti lähti liikkeelle läheisen maatilan pihalta ja ilmeisesti talon koira oli ottanut tavakseen huolehtia siitä, että päivän ensimmäiset vaeltajat pääsevät turvallisesti perille. Niinpä se kulki edellämme koko parin tunnin matkan aina välillä lampaidensa perään juosten ja haukkuen, mutta aina kuitenkin luoksemme palaten.
Automatkallamme pääsimme tutustumaan vähän myös muihin kaupunkeihin kuin Reykjavikiin. Reykjavik oli todella mukava kaupunki ja ydinkeskusta muistutti minusta kokonsa puolesta lähinnä Turkua tai Tamperetta. Myös muut kaupungit olivat mukavanoloisia, mutta kieltämättä sangen pieniä. Useimmilla matkoillani olen ollut niin onnekas, että olen ainakin osan ajasta viettänyt paikallisten ystävieni kanssa ja päässyt kokemaan arkielämää. Olikin aika erilaista olla tällaisella matkalla, jossa olen täysin turistina, enkä tunne koko maassa ketään. Tässä mielessä minulla jäi selvästi sellainen olo, että varsinkin näissä pienemmissä kaupungeissa vierailu jäi kovin pinnalliseksi. Oli kiva käydä paikallisissa ravintoloissa, joissa ei välttämättä ihan yhtä usein turisteja käynyt kuin muualla reittimme varrella, mutta kontaktit paikallisiin jäivät vähäisiksi; emme mekään kyllä tällä kertaa erityisesti yrittäneet kontaktia luoda. Minulle matkustaminen on yleensä kuitenkin nimenomaan paikalliseen elämään tutustumista ja maasta oppimista yksittäisten ihmisten kokemusten kautta. Toki jokaisen elämä ja elämäntapa on erilainen ja elettyjä todellisuuksia on varmaankin yhtä monta kuin on ihmisiäkin, mutta minua kiinnostaakin nimenomaan tämä eri ihmisten subjektiivinen tulkinta omasta ympäristöstään. Tällä kertaa tämä puoli maahan tutustumisesta jäi puuttumaan, mutta luontokohteena matka oli täydellinen.
Snæfellsnesin lisäksi kiersimme myös perinteiset turistikohteet, kuten maailman ensimmäisen “eduskunnan”, Alþing’in, perustamispaikan Þingvellirin kansallispuistossa, Geysirin ja Gullfossin mahtavan vesiputouksen, jonne olisi halutessaan päässyt helposti vaikka tippumaan.
Viimeisenä päivänä kävimme myös kylpemässä “Blue Lagoonissa” (Bláa lónið islanniksi) ja on pakko myöntää, että se oli huomattavasti parempi kokemus kuin olin odottanut. Olen jostain syystä aina suhtautunut vähän skeptisesti kylpylöihin ja muihin tällaisiin (osittain) ihmisten luomiin turistirysiin. Tällä kertaa skeptisyyteni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä laguunissa uiminen oli erittäin rentouttavaa ja sangen erilainen kokemus kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Vesi oli suolaista, hämmentävän väristä ja sen lisäksi reunoilta tuprutteli välillä höyrypilviä, joiden sisällä ei nähnyt eteensä lainkaan. Kun ihmisiäkään ei ollut siellä liikaa, kokemus oli kokonaisuudessaan paljon … en tiedä mikä olisi hyvä sana … ehkä aistillisempaa kuin olin osannut kuvitellakaan. Suosittelen hyvässä seurassa kokeiltavaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti