Aamuna eräänä heräilin kaikessa rauhassa. Keitin aamukahvia ja laitoin sen termospulloon nauttiakseni rauhallisesta ulkoilma-aamiaisesta kulmapuistossa. Pakkasin reppuuni viltin, vettä ja aamupalatarvikkeita sekä kasan kirjoja, jotka minun piti palauttaa kirjastoon. Lähikaupasta ostin vielä tuoreita karjalanpiirakoita ja sen jälkeen suuntasin puistoon viettämään leppoisaa ja raukeaa kesäpäivää puun viileässä varjossa. Niinhän minä luulin!
Eipä mennyt aikaakaan, kun aktiivisluonteinen ystäväni soitti ja ehdotti minulle pientä pyörähdystä Espoon puolella. Polkupyörillä tietenkin. Hetken mietittyäni tartuin ehdotukseen, sillä tarkoitukseni on ollut jo pitkään pyöräillä vihdoinkin Seurasaarta kauemmaksi. Kirjaston ja aurinkorasvatankkauksen jälkeen suuntasin pyöräni nokan kohti Pikku-Huopalahden siltaa, josta yhteinen pyöräretkemme alkoi.
Kesäaurinko paistoi kuumasti ja aurinkorasvan avittamana hiki nousi saman tien pintaan. Onneksi pyöräilykypärä suojasi kuitenkin helposti auringosta hämmentyvää päätäni suurimmilta säteilyiltä ja vauhdin mukanaan tuoma ilmavirta viilensi mukavasti ihoa. Ennen kuin huomasimmekaan olikin vieressä jo Tapiolan tienviitta ja Länsiväylän takana häämöttivät joskus arkkitehtonisesti kyseenalaisella aikakaudella rakennetut omakotitalot, joiden hinnat ulkonäöstään huolimatta hipovat varmasti pilviä.
Westendistä eteenpäin matkamme olikin yhtä silmän iloa! Google Maps ei tarkkaa reittiämme tunnista ja ohessa on vain epätäsmällinen reittiesitys. Koko matka Westendistä Nuottaniemeen oli kuitenkin käytännössä pienten metsäpolkujen yhdistämää uimarantaa uimarannan perään.
Haukilahdessa iski jäätelön nälkä, jonka tukahdutimme Espoon Merenkävijöiden kahvilassa. Sen jälkeen vähän eksyimmekin rantareitiltä ja ikäväksemme ohjauduimme ison kauppalan tienolle. Oli hauska huomata, että periaatteessa minäkin voisin hoitaa ostokseni oikein supermarketissa; tähän asti kuvittelin että sen tekemiseen tarvitaan autoa, mutta yllättävän nopeasti matkanteko sujuu pyörälläkin.
Vihdoin muutaman lähiökierroksen jälkeen saimme kurssimme taas kohdalleen ja löysimme päämäärämme Nuottaniemen. Ihan kuin huomaamatta oli matkaa kertynyt jo parisenkymmentä kilometriä! Nuottaniemestä löysimme myös kadottamamme rantapolun pään, jota pitkin palasimme Haukilahteen toiselle tankkaustauolle. Tältä väliltä löytyi runsain määrin Espoon kaupungin julkisia laitureita, joilta sai kuka tahansa pulahtaa raikkaaseen meriveteen uimaan. Tällä kertaa me kuitenkin vain tyydyimme liottamaan vedessä jo matkasta pölyyntyneitä varpaitamme, ennen kuin oli aika suunnata takaisin keskustan iltarientoihin.
Aurinkoisia merimaisemia katsellessa ei voinut kuin ihailla Suomen kesän ja pääkaupunkiseudun kauneutta: kaikki tämä vai muutaman polkaisun päässä. Miten on mahdollista, että tällaiseen tulee ryhdyttyä niin harvoin? Miksi en itse saa aikaiseksi lähteä, vaikka usein vastaavia suunnitelmia haudonkin, vaan tarvitsen siihen useimmiten jonkun ulkopuolisen kimmokkeen? No, kaksin melkein aina kaunihimpi, ja nytkin oli kiva olla kaverin kanssa liikenteessä. Lomaa on vielä reilu viikko jäljellä, joten eiköhän tässä vielä keretä pyöräilemään uudelleenkin!
Tässä vielä traileri kirjoituksen pyöräilyteemaan liittyen. Elokuvaesittelyssä ei pyöräily nouse yhtä isoon osaan kuin mitä se on itse elokuvassa, mutta kannattaa silti katsoa. Tämä on aivan verraton ranskalais-belgialais-kanadalais-brittiläisenä yhteistuotantona tehty animaatio, johon tutustuin Etelä-Ranskassa asuessani. Traileri on englanninkielinen, mutta alkuperäinen elokuva on ranskankielinen ja ranskaksi se kannattaa myös katsoa. Puhetta elokuvassa on niin vähän, että kielitaidotonkin pärjää hyvin. Voilà, Les triplettes de Belville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti