torstai 1. heinäkuuta 2010

Aamukahvia ja matkakuumetta

Huomenna loma alkaa tosissaan, sillä silloin suuntaamme lomamatkalle Islantiin! Jännitys on huipussaan ja matkalaukut pakattuina. Toivotaan, että matka sujuu suunnitelmien mukaan, ja etteivät keväällä aktivoituneet tulivuoret hermoile turhia meidän reissumme aikana!

Muutenkin on ollut kiva viettää kesäisiä vapaapäiviä, kun aurinko on tuntunut viihtyvän taivaalla. Alkuviikon kaupungilla aamupalailu on saanut myös onnistunutta jatkoa: eilen vietimme siskon lasten kanssa aamupalahetken kauppatorin Café Köketissä ja tänään pääsin viimein testaamaan pari päivää sitten löytämääni Kahvila Tyyniä/Tyyntä. Bongasin sen alkuviikosta Töölönlahden rannasta ihan ravintola Töölönrannan vierestä. Siellä oli hauska nauttia lämpimiä karjalanpiirakoita ilman ylimääräisiä lokkeja ja niiden riekuntaa. Kahvila on ilmeisesti aika uusi, ja työntekijät olivat ensimmäistä päivää treenaamassa. Jonoa kun ei kuitenkaan ollut siihen aikaan aamusta, niin se toi vaan mukavaa lisätunnelmaa. Omistaja (?) kertoi, että myöhemmin kesällä kahvilan terassilla  (sisätiloja ei kahvilassa itse asiassa olekaan) on tarkoitus näyttää elokuvia sekä kuulla dj:den soitantaa. Kotisivua ei paikalla ole, mutta Facebook-ryhmä kuulemma kyllä. Itse en onnistunut sitä löytämään, mutta pääasia että löysin kahvilan!

Ps. Glorian nettisivuilta löytyi artikkeli Kahvikioski Tyynistä, mistä löytyy muun muassa kahvilan aukioloajat. Kahvila ympäristöineen on kyllä huomattavasti mukavamman oloinen oikeasti kuin artikkelin kuvassa.

1 kommentti:

  1. Mukavaa lomaa! Jos olette elokuun alussa kotosalla niin olisi ihana nahda.

    VastaaPoista